Sairauteen sopeutuminen

Etenevä muistisairaus horjuttaa koko elinpiiriä ja on tilanteena uusi, ennustamaton ja usein vaikea. Se käynnistää mittavan sopeutumisprosessin, johon harvalla on valmiit työkalut tai käyttäytymismallit. Tukea on lupa tarvita eikä avun hakeminen ole häpeä. Jokaisella on oikeus olla haavoittuva ja heikko sekä saada tukea silloin, kun omat jalat eivät kanna.

Muistisairauden diagnoosi voi synnyttää sairastuneessa sekä hänen läheisissään mitä erilaisimpia tunteita. Kaikki tunteet ovat sallittuja ja normaaleja. On kuitenkin hyvä erottaa toisistaan suru ja masennus: ensiksi mainittu on reaktio sairauteen eikä tarvitse lääkitystä, toinen taas vakava, usein hoitoa vaativa sairaus.

Reaktiot voivat peilata myös sitä, mitä muut sairaudesta ja sairastumisesta viestittävät: muiden kauhistelu voi saada sairastuneen pohtimaan taudin surkeutta eikä sairauden tai sen oireiden vähättelykään tunnu hyvältä. Realistinen ja positiivinen elämänasenne voi tukea jatkamaan hyvää elämää sairaudesta huolimatta.

Ammattilaisten tarjoama tuki voi helpottaa sopeutumista. Sairastunut perheineen tarvitsee sekä tiedollista, psyykkistä että käytännön tukea ja apua.

Sairauteen sopeutumisen tavoitteena voidaan pitää sitä, että katse kääntyy hiljalleen sairaudesta ja sen täyttämästä arjesta jälleen eteenpäin. Tulevaan suuntautumisessa hyödyllistä voi olla esimerkiksi psykoterapeuttinen keskustelu ja hoitotahdon tekeminen.

Aina sairauteen ei kuitenkaan voi sopeutua. Tavoitteena voidaankin pitää tilanteen sietämistä ja sitä kautta sairauden kanssa elämään opettelemista. Elämää ei voi koskaan täysin hallita, mutta siihen ja varsinkin omiin asenteisiinsa ja tunteisiinsa voi vaikuttaa. Aina on toivoa, kaikesta voi selviytyä, aina voidaan tehdä jotain!

Sairastumisen kriisi

Sairastumiskriisin kulku etenee yleensä seuraavanlaisissa vaiheissa:

• Shokkivaihe: "ei voi olla totta!"
• Reaktiovaihe: tunnereagointi
• Käsittelyvaihe: työstäminen
• Uudelleen suuntautumisen vaihe

Kriisi hellittää, kun asiat tulevat käsitellyiksi.