Työikäisen muistisairaan kokemuksia kuntoutuksen vaikuttavuudesta

6.3.2017

Kalenteria selatessa huomasin tulevan Aivoviikon lähestyvän, ja siitä tulikin mieleen viimekeväinen Aivoviikko.

Olin silloin Kelan järjestämässä vaikeavammaisten moniammatillisessa kuntoutuksessa. Sinne pääseminen ei ollut helppoa, vaan jouduin tekemään sen eteen paljon työtä. Sain aluksi virheellistä tietoa kuntoutuksen saamisesta, enkä voinut millään hyväksyä, että muistisairaan kuntoutus loppuu sopeutumisvalmennukseen. Hetken mietittyäni päätin soittaa Kelan kuntoutuspuolelle ja kysellä, että miten on.

Etenevä muistisairaus ei ollut kuulemma este, vaikka sairaalan puolelta niin sanottiin. Pitäisi olla omalääkärin tekemä kuntoutussuunnitelma, ja sitä kautta voisin hakea kuntoutusjaksoa. Onneksi minulla on mukava sekä asiallinen omalääkäri, joka teki minulle tarvittavat paperit kuntoon. Ilman omaa aktiivisuutta en olisi tälle kuntoutukselle päässyt ja huomasin taas kerran, että ei niitä palveluja kotiovelle asti tuoda. Toimintakykyä tämä stressaava tilanne hetkellisesti heikensi, mutta toisaalta se oli hyvää aivojumppaa.

Pyrin itse vielä asioitani järjestämään niin kauan kun se on mahdollista. Näin säästän vaimonkin voimia.

Kuntoutukseen menin avoimin mielin ja sain sieltä enemmän kuin odotin. Tämän vuoden aikana moni asia on muuttunut parempaan suuntaan. Kuntoutuksessa keskityttiin toimintakykyni ylläpitämiseen ja kehitettiin siihen apuvälineitä. Keksin itse tarkastuslistat sekä valkotaululle tulevat laminoidut toiminalliset muistilaput. Näillä parannettiin turvallisuutta kotioloissa sekä saatiin minulle turvallisuuden tunnetta. Fysioterapiassa opin pelaamaan sulkapalloa sekä pöytätennistä ja jäin niihin lajeihin mukavasti koukkuun. Viime kesänä ostin pingispöydän ja pelasin sitä koko kesän ajan. Syksyn tullen sain vuokrattua kaupungin liikuntasalista vuoron sulkapalloilua varten ja sitä olen harrastanut nyt talvikauden ajan. On ylläpitänyt motoriikkaani sekä perheeseen tullut yhteistä hyvää tekemisen tunnetta.

Kuntoutus on parantanut toimintakykyäni selvästi, ja kotihoidon käynnit päätettiin laittaa loppukesästä tauolle. Kotihoito kävi luonani kolmen vuoden ajan aina päivittäin. Käyntien loputtua olen saanut enemmän vapautta elämääni.

Voi sitä tunnetta kun voin paremmin osallistua elämään! Olen saanut kosolti lisää myös itseluottamusta. Pyrin keksimään koko ajan ratkaisuja arkeni helpottamiseksi ja kerron myös mielelläni niistä muille ihmisille.

Kirjoittaja:

Muistiaktiivi, kokemusasiantuntija, kokemuskouluttaja Petri Lampinen
otsa-ohimolohkorappeuman diagnoosi vuonna 2015