Tulethan pian minut huomaamaan?

Tulethan pian minut huomaamaan?

25.6.2020

Aika jota olemme eläneet  yli kolme kuukautta aiheuttaa meille monille hyvin monenlaisia haasteita, ajatuksia ja tunteita. Kollektiivista hätää koetaan paljon ikäihmisten ja muistisairaiden sekä omaishoitajien läheisten parissa. Haasteita on myös yksiköissä joissa hoidetaan monisairaita ikäihmisiä. 

Eräässä perheessä hoidettava, iäkäs herrasmies totesi vaimolleen joka sanoi lähtevänsä vessaan: Tulethan pian minut huomaamaan? Me ymmärrämme viestin sisällön. Älä jätä minua kauaksi aikaa yksin. Muistisairaan käsitys  omasta itsestä sairauden edetessä  murenee ja siitä seuraa hänelle epävarmuutta, ahdistusta, turvattomuutta ja takertumista läheiseen, hoitajaan. Sairas kokee itsensä ja olemassaolonsa ikään kuin toisen avulla, kautta.

Hoivakodeissa on poikkeustilan takia poikkeusolot ja järjestelyt. Hoitajilla on yllään suojavarusteet, resurssit vaihtelevat, henkilöstö sairastaa ja uusia työntekijöitä osallistuu hoitoon. Muistisairaan voi olla hyvin vaikea ymmärtää muuttunut tilanne. Miksi rakkaita tuttuja ei näy. Hoitajien äänet voi tunnistaa, mutta olemus on outo, erilainen. Suojamaskin takaa ei näe kasvoja, ilmeitä ja eleitä joita muistisairas tarvitsee yhteyden mahdollistumiseksi. Muistisairaan muuttunut käyttäytyminen voi poikkeustilanteessa lisääntyä koska hän aistii erilaisia tunnelmia mutta ei pysty käsittelemään tietoa, miksi nyt ei omaiset voi käydä. On hyvin yksinäinen olo. Asukkaiden kokema turvattomuus ja ahdistus saavat aikaan haasteita hoidossa ja huolenpidossa. Jokaiselle asukkaalle ei  riitä hoitajien tarjoamaa turvaa. Muuttunut hygieniatason ylläpito ja erityistilanteet haastavat priorisoimaan työajankäyttöä. Hoitajien jaksaminen juuri nyt erityisesti koskettaa meitä.

Ennen poikkeustilaa, omaisia ja läheisiä kävi avustamassa ruokailuissa.  Käytiin tervehtimässä, lukemassa ja seurustelemassa. Juhlittiin syntymäpäiviä lähipiirin ympäröimänä. Laulettiin ja muisteltiin. Ulkoiltiin ja osa pääsi virkistymään läheisten luokse, jopa yön yli reissuille.

Fysioterapeutit kuntouttivat leikkaustoipujia ja huolehtivat lihaskunnosta tuolijumppaa unohtamatta. Musiikkituokioita järjestivät eri tahot. Erilaiset virkistystuokiot toivat arkeen aktiivisen arjen elementtejä. Kampaajat ja jalkahoitajat ovat myös joutuneet pysyttelemään pois jo yli viisi viikkoa.

Omaisten suru ja ikävä on suuri. Suurta ahdistusta koetaan myös omaisten ja läheisten parissa.   Ristiriitaiset toiveet hoivakotien ovien aukeamisista on useiden perheiden mielissä. Monet omaiset ovat kertoneet tilanteen olevan kestämätön. Vaikeasti muistisairaan kanssa yhteys puhelimitse ei suju. Tarvitaan kiireetöntä läsnäoloa, kosketusta ja tuttuja kasvoja. On sanomattakin selvää että psykososiaalisiin tarpeisiin ei voida vastata vielä pitkään aikaan. Voimme nyt vain odottaa, että jossakin vaiheessa pääsemme rakkaiden luo.

Kaiken tämän ikävän rinnalla on hyvä tehdä itselle mielihyvää tuottavia asioita. Murehtimiseen ei ole hyvä jäädä. Pidä huolihetki kerran päivässä. Puhu jollekin ja ilahduta omalla soitolla jotakin puheluasi odottavaa. Muistuta itseäsi elämäsi hyvistä asioista. Kiitä itseäsi onnistumisista. Ole itsellesi myötätuntoinen. Hyvä aktiivinen arki on oman terveyden hoitoa. 

”Tulethan pian minut huomaamaan” - toivomme että se aika koittaa mahdollisimman pian.

Kirjoittaja:

Sirpa Remahl
sairaanhoitaja
muistiasiantuntija