Takaisin arkeen poikkeusoloista

Siirryimme koronapandemiasta johtuviin poikkeusoloihin kolme kuukautta sitten. Nyt olemme jo jonkin aikaa miettineet, miten eri yhteisöt ja koko suomalainen yhteiskunta siirtyy poikkeusoloista kohti tavanomaisempaa arkea.

Muistisairaiden ihmisten ja ikääntyneiden kohdalla poikkeusolot edelleen jatkuvat erityisesti hoivakodeissa, mutta esimerkiksi läheisten vierailuihin etsitään uusia tapoja. Kesä antaa monia mahdollisuuksia tavata ulkona, terasseilla tai parvekkeella. Arki ei ole kuitenkaan palautunut läheskään normaaliksi. Edelleen henkilökunta suojaa asukkaita virustartunnalta mm. käyttämällä suojavarusteita. Vierailuja asukkaiden omiin huoneisiin ja myös liikkumista hoivakodin sisällä rajoitetaan.

Huomaan pohtivani, mikä on se tavanomainen arki, johon ympärivuorokautisessa hoivassa asuvat muistisairaat ihmiset ehkä joskus palaavat. Vain reilu vuosi sitten yhteiskunnallista keskustelua hallitsi hoivakoteja koskeva kohu, kun julkisuuteen purkautui viestejä liian niukoista henkilöstöresursseista, laiminlyönneistä ja jopa suoranaisesta kaltoinkohtelusta.

Yksiköiden omaehtoinen sekä valvovien viranomaisten patistama kehittämistyö on monin paikoin vahvistanut hyvää hoitoa ja hoivaa. Eduskunta käsittelee parhaillaan hallituksen esitystä hoitajamitoituksen nostamiseksi. 

Helsingin Sanomat uutisoi 8.6.2020, että vierailukiellon ohella tyttärelle oli jätetty viestimättä hoivakodissa asuvan muistisairaan isän asioista ja terveydentilasta. HS:n tekemän laajemman kyselyn mukaan omaisia nakertaa epävarmuus: saako läheiseni varmasti inhimillistä kohtelua hoivakodissa? Ainakin pääkaupunkiseudulla aluehallintovirastoon on tehty kanteluita, jotka koskevat palvelun laatua, pandemian aikaisia menettelytapoja, suojavarusteiden käyttöä sekä tiedonkulkua omaisille.

Suojavarusteiden käyttöä lukuun ottamatta kyse on asioista, joiden tulee olla aina kunnossa muistisairaiden ympärivuorokautisessa hoivassa, myös sen normaalissa arjessa. Itsemääräämisoikeuden rajoittamisen tulee olla hyvin perusteltua, vain täysin välttämättömissä tilanteissa sovellettavaa ja mahdollisimman lyhytaikaista, palvelun laadultaan hyvää ja yhteydenpidon omaisiin sujuvaa.

Emerituspiispa Kari Mäkisen johtama työryhmä toteaa koronakriisin jälkihoitoa käsittelevässä raportissaan, että poikkeustilanteen vaikutukset eivät ole kohdistuneet kaikkiin väestöryhmiin samalla tavalla. Suurimman taakan ovat kantaneet ne ihmiset, jotka ovat jo valmiiksi hauraita ja heikossa asemassa. Tilanteen korjaaminen vaatii sekä välittömiä että pitkäkestoisia toimia.

Kun mietimme muistisairaiden ja ikääntyneiden hoivan exit-strategiaa koronatilanteesta, tärkeintä on mahdollisimman ripeästi palauttaa yhteydet läheisiin sekä käynnistää kuntouttavat ja osallisuutta lisäävät toiminnot uudestaan. Pidemmällä tähtäimellä on välttämätöntä jatkaa yhteiskunnallisia uudistuksia: varmistaa riittävä 0,7 hoitajan mitoitus sekä uudistaa ja parantaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden saatavuutta ja yhdenvertaisuutta.

Poikkeusolot ovat konkretisoineet, miten nopeasti sosiaalinen eristäminen ja toimintamahdollisuuksien puute heikentävät esimerkiksi muistisairaan kuntoa. Sama kehitys tapahtuu myös hiljaa hiipien. Hoivan resursseja tulee arvioida niiden sisällön, laadun ja osaamisen, ei vain määrän kautta. Nyt on sopiva kohta miettiä, miten pysäytämme hoivaköyhyyden ja turvaamme hyvän ja ihmisarvoisen elämän kaikille.

Kirjoittaja: