Muistiystävällisyys on tilasuunnittelija Tuija Salmen valttikortti

Muistiystävällisyys on tilasuunnittelija Tuija Salmen valttikortti

7.10.2019

– Sisustus täytyy miettiä kokonaan erilaisesta näkökulmasta kuin normaalin toimintakyvyn omaavien ympäristön kanssa, linjaa Tuija Salmi. Salmella on takanaan pitkä työura erilaisten koti- ja julkisten tilojen sisustusprojektien parissa. Erään kalustesarjan testaaminen hoivakodissa kuitenkin avasi Tuijan silmät. 

– Ymmärsin, että oikein suunniteltu ympäristö tukee ja kannustaa muistisairasta ihmisen toimimaan mahdollisimman itsenäisesti.

Tuija kertoo hyvän palautteen kannustaneen häntä perehtymään asiaan vieläkin syvemmälle ja kuvaa prosessia jonkin sortin hurahdukseksi. Samalla jo aiemmin rakas työ sai uuden merkityksellisen ulottuvuuden.

Työnsä kautta Tuija on innostunut myös muunlaisesta muistityöstä. Lisäpotkua asiantuntemukseen tuli myös omakohtaisen kokemuksen kautta, kun hänen äitinsä sai Alzheimerin tauti –diagnoosin.

Muistikummitoiminnasta Salmi kuuli osallistuessaan Pikkuparlamentissa järjestettyyn Muistiparlamenttiin. Muistikummituokion hän kävi webinaarina, jota hän kuvaa ytimekkääksi tietopaketiksi muistisairaudesta ja muistisairaan ihmisen kohtaamisesta.

Ihmisen kohtaaminen ja kuunteleminen ovat vahvasti läsnä myös Tuijan työssä. Uuden tilan suunnittelu lähtee aina liikkeelle asiakkaan tarpeiden ja toiveiden kuuntelemista. Myös toimintakykyään menettänyt ihminen pystyy yleensä ilmaisemaan omia mieltymyksiään. Hoivakotien suunnittelussa kuunnellaan sekä hoitajia, asukkaita että omaisia. Sisustusprojektien lisäksi Salmi konsultoi ja kouluttaa alan yrityksiä siitä, miten esteettömyys ja muistiystävällisyys otetaan huomioon tuotteissa ja palveluissa.

– Muutostyöt kannattaa tehdä mahdollisimman pian, kun muistisairausdiagnoosi on saatu, vaikka toimintakyky ei sitä vielä vaatisikaan. Sairauden alkuvaiheessa muistisairas ihminen pystyy vielä omaksumaan uusia toimintatapoja ja oppii käyttämään muistia avustavia apuvälineitä ja turvalaitteita, muistuttaa Salmi.

 

Tuijan tärkeimmät vinkit muistiystävällisen tilan rakentamiseksi:

 

1. Selkeytä koti ja ympäristö siivoamalla ja poistamalla tavarat, joita et tarvitse ja käytä. Tee tilaa esteettömälle liikkumiselle. Järjestä tavarat, joita käytät päivittäin helposti käden ulottuville oleville omille paikoille.

2. Opettele kirjoittamaan muistuttavat asiat ylös. Varaa paikka kalenterille, johon laitat ylös menot, puhelinsoitot, laskujen eräpäivät yms. Hommaa valkotaulu eteiseen, josta voit tarkistaa vaihtuvat muistuttavat asiat: "Käy apteekissa”, ”Pyykit ovat kuivumassa kuivaushuoneessa” yms.

3. Tarkista paloturvallisuus ja tee tarvittavat muutokset: Onko palovaroittimia tarpeeksi ja ovatko ne toimivia, onko löylyhuoneeseen kerääntynyt tavaroita eli siitä on tullut varasto? Jos näin on, tyhjennä se tavaroista tai ota kiukaan sulakkeet pois. Hanki liesivahti. Päivitä verhosi ja valitse niihin paloturvalliset kankaat.

4. Mieti yhdessä läheisiesi kanssa mitkä teknologiset ratkaisut auttaisivat sinua ja toisivat mielenrauhaa läheisillesi. Lääkeannostelija/-muistutin, vuorokausikalenteri, avaimenperänä kulkeva paikannin, liiketunnistimet, joista läheisesi näkee, että päiväsi on käynnistynyt normaalisti jne.

5. Tarkista ovatko sänkysi ja lempinojatuolisi sellaisia, joista pääset omatoimisesti mukavasti ylös. Sängystä ylösnousemista helpottaa tukikaide ja se, jos sängyn päätyä voi nostaa moottorin avulla. Lempinojatuoliin istumista ja siitä nousua helpottaa, jos istuinkorkeus on juuri sinulle sopiva, istuimen pehmeys on hieman normaalia jämäkämpi, siinä on tukevat käsinojat, istuimen kulma on hieman loivempi ja tuolin etujalkojen välissä on tyhjää tilaa, niin että saat jalkasi hieman tuolin alle.

 

Kirjoittaja: