Ikääntyneen muistisairaan henkilön ravitsemuksen toteuttaminen vaatii omaishoitajalta tietoa ja toimintaa

15.4.2019

Ravitsemuksella on keskeinen merkitys ja tehtävä ikääntyneiden terveyden, toimintakyvyn ja elämänlaadun ylläpitämisessä. Ikääntyneillä muistisairailla henkilöillä on riski vajaaravitsemukseen, eli tilaan, jossa keho ei saa riittävästi energia- ja suojaravintoaineita, kuten hiilihydraatteja, proteiineja, rasvoja, vitamiineja tai kivennäisaineita. Tästä aiheutuu haitallisia muutoksia niin kehon koostumukseen kuin sen toimintaankin.

Vajaaravitsemus voi aiheuttaa muun muassa unihäiriöitä, uupumusta ja depressiota. Lisäksi se hidastaa sairauksista ja leikkauksista toipumista ja lisää kuolleisuutta. Vajaaravitsemus liitetään myös lisääntyneeseen kaatumisriskiin, tiheisiin ja pitkittyneisiin sairaalajaksoihin, suurempaan avuntarpeeseen päivittäisissä toiminnoissa sekä huonontuneeseen elämänlaatuun. Vajaaravitsemustilaa voi olla kuitenkin vaikea havaita ajoissa, erityisesti kotona. Painon putoaminen voi alkaa jo ennen muistisairauden diagnosointia.

Muistisairaalle, ikääntyneelle henkilölle suositellaan samanlaista ruokavaliota kuin muillekin ikääntyneille. Kehon koostumus muuttuu ikääntyessä. Veden osuus ja lihaskudoksen määrä vähenevät, luuston mineraalipitoisuus pienenee ja rasvakudoksen suhteellinen osuus lisääntyy. Ikääntyneen energiantarve vähenee perusaineenvaihdunnan pienentyessä.

Useimpien ravintoaineiden saanti on suorassa suhteessa ravinnon energiasisältöön, eli ravinnossa, jossa on runsaasti energiaa, on myös runsaammin ravintoaineita. Tällöin ikääntyneen henkilön vähentynyt energiantarve ja pienemmät ruoka-annokset voi johtaa liian yksipuoliseen ravinnonsaantiin. Tästä voi seurata ravitsemustilan heikkenemistä tai yksittäisten ravintoaineen puutetta. Sairauteen liittyvä aivojen rappeutuminen voi myös vaikuttaa henkilön ruokahaluun ja syömiskäyttäytymiseen, joka voi vähentää syödyn ruoan määrää ja siten ravintoaineiden saantia.

Ikääntyneen henkilön tulisi huolehtia erityisesti riittävästä energian, proteiinin, nesteiden ja D-vitamiinin päivittäisestä saannista.  Lisäksi ikääntynyt henkilö saa usein liian vähän C -vitamiinia, foolihappoa, kalsiumia, sinkkiä ja kuitua. Erilaiset krooniset sairaudet ja lääkitykset voivat aiheuttaa lisääntynyttä tarvetta ravintoaineille. Koska ikääntyneet henkilöt ovat kaikki hyvin erilaisia terveydeltään ja toimintakyvyltään, tulee ravitsemuksen tavoitteet arvioida aina yksilöllisesti.

Omaishoitaja on suuri voimavara ja tuki muistisairaalle. Kun muistisairaan henkilön sairaus etenee, tarvitaan omaishoitajan panosta yhä enemmän myös ravitsemuksen toteuttamisessa. Hänen vastuulleen lankeaa niin ruokaostosten tekeminen kuin aterioiden suunnitteleminen, valmistaminen ja tarjoaminen sekä tarvittaessa ruokailuissa avustaminen. Näissä tehtävissä päätöksenteko ja onnistuminen vaativat omaishoitajalta tietoa niin muistisairaan ravitsemuksellisista tarpeista kuin hänen henkilökohtaisista mieltymyksistään.

Omaishoitajat kokevat hyvin moninaisia haasteita toteuttaessaan muistisairaan läheisensä ravitsemushoitoa. Ruokailuiden haasteena voi olla nielemisvaikeuksia, turhautumista ja suuttumista, ruokailuvälineiden käytön vaikeuksia sekä muutoksia ruokavalinnoissa ja makumieltymyksissä. Muistisairaan läheisen ravitsemuksesta huolehtiminen voi aiheuttaa omaishoitajissa huolta, epäonnistumisen tunnetta ja avuttomuutta erityisesti silloin, kun paino putoaa näkyvästi. Koska muistisairaus on etenevä sairaus, niin ruokailuissa ja ravitsemuksessa kohdatut haasteet vaihtelevat sairauden vaikeusasteen myötä. Tämä vaatii omaishoitajalta aina sopeutumista muuttuneeseen tilanteeseen.

Omaishoitaja voi omalla toiminnallaan hoitaa ja ehkäistä muistisairaan läheisensä aliravitsemusta. Hän viettää muistisairaan läheisensä kanssa paljon aikaa ja täten tuntee läheisensä mieltymykset sekä tietää hänen käyttäytymistapansa ja tottumuksensa. Tällaiset asiat ovat pieniä tekijöitä, jotka voivat jäädä terveydenhuollon ammattilaisilta huomaamatta, mutta niillä voi olla iso vaikutus esimerkiksi ruokailuiden onnistumisessa. Näin ollen omaishoitajalla on merkittävä rooli ravitsemussuunnitelman valmistelussa ja toteuttamisessa, jotta ravitsemus voidaan räätälöidä henkilökohtaisesti muistisairaalle läheiselle sopivaksi. Omaishoitajalla on siis hyvin tärkeä rooli muistisairaan omaisensa ravitsemuksen toteuttamisessa. Tässä onnistuakseen hän tarvitsee tietoa ravitsemussuosituksista ja eri ruoka-aineista sekä taitoa toteuttaa päivittäinen ravinnonsaanti niin, että ruokailut sujuisivat ja että läheinen sekä omaishoitaja itse saisivat riittävästi ravintoa päivän aikana.

Pro gradu -tutkielmassani selvitän ikääntyneitä muistisairaita läheisiään hoitavien omaishoitajien ravitsemustiedon tasoa sekä kuvata läheisen ravitsemushoitoon liittyvää toimintaa. Tähän kyselyyn toivotaan vastauksia henkilöiltä, jotka toimivat omaishoitajana yli 65-vuotiaalle, muistisairaalle läheiselleen ja joilla on omaishoitosopimus tehtynä kunnan kanssa. Kyselyn kautta saatujen vastausten avulla voidaan kehittää tarvittavaa ravitsemuskoulutusta, materiaalia ja neuvontaa omaishoitajille sekä terveydenhuollon ammattihenkilöille.

Kyselyyn pääsette tästä. Kyselyyn vastaaminen on täysin vapaaehtoista eikä vastaajan henkilöllisyys tule kenenkään tietoon missään vaiheessa. Vastaukset säilytetään salasanalla suojatulla muistitikulla ja hävitetään viiden vuoden kuluttua tutkimuksen valmistumisesta. Kysely sulkeutuu 31.5.2019.

Tämä pro gradu -tutkimus tehdään Itä-Suomen yliopistossa hoitotieteen laitoksella ja ohjaajana toimii Kliininen tutkija, dosentti Tarja Välimäki (tarja.valimaki@uef.fi).

Kirjoittaja:

Henna Laukkanen 
Suuhygienisti amk, terveystieteiden maisteriopiskelija

Tekstin viittaus- ja lähdetiedot saatavissa kirjoittajalta: henpu@student.uef.fi.

Tämä teksti on vierasblogi, jonka sisältö vastaa kirjoittajan omaa näkemystä käsiteltävästä aiheesta. Kirjoitus ei välttämättä edusta Muistiliitto ry:n virallista kantaa.