Elämäntarina näkyväksi

Elämäntarina näkyväksi

28.4.2020

Mitä kaikkea sitä ihmisen elämän varrella tapahtuukaan! Jos oikein muistelee, suupielet kääntyy hymyyn ja silmät syttyy. Toisinaan ilme vetää vakavaksi ja hammasta pitää purra. Kaikenlaista! Voi olla, että perheeni on ollut mukana kulkemassa näissä tarinoissa, mutta heidän muistonsa voivat erota omistani. Kukaan muu ei oikeastaan tiedä, millaisia muistoja tilanteet ja tapahtumat ovat minussa synnyttäneet.

Tiedänkö, mistä ammatista isoäitini haaveili nuoruudessaan tai kuka historian henkilö on ollut hänen esikuvansa? Tiedänkö, mikä elämäntapahtuma on jättänyt äitiini lähtemättömän vaikutuksen tai missä hän oli, kun ihminen ensi kerran asteli kuun pinnalla? Tiedämme läheisestämme paljon ja voimme varmastikin rehellisesti sanoa tuntevamme heidät, mutta on varmasti paljon asioita, mitä emme tiedä. Emme ehkä ole koskaan tullut kysyneeksi.

Muistisairauksia ajatellen ihmisen eletty elämä nousee erityiseen arvoon. Kun tämä päivä ja eilinen voivat olla huteralla pohjalla, voivat lapsuuden ja nuoruuden muistikuvat toimia minuuden ankkurina. On hyödyllistä, että näitä muistoja voidaan vaalia ja vahvistaa yhdessä.

Jos sinulla on vielä äitienpäivälahja hankkimatta, voisiko lahjasi olla yhteinen matka läheisesi muistoihin ja niiden näkyväksi tekeminen? Erilaisia kirjoja ja vihkoja on tänä päivänä hyvin saatavilla, verkkokauppatilauskin ehtii vielä perille. Elämäntarinaa voi kirjoittaa ihan vaan itselleenkin, sekin voi olla terapeuttinen kokemus. Kirjoituksen voi pitää visusti itsellään tai jakaa valitsemilleen läheisille.

Elämäntarinaa voi kirjoittaa myös toisen toimesta, yhteisen keskustelun pohjalta. Näinä aikoina, kun sosiaalisia kontakteja täytyy välttää, voisi tyhjän kirjan kanssa istua yhdessä WhatsApp- tai Skype-kuvapuhelun äärelle ja haastatella läheisen tarina kirjojen ja kansien väliin. Myös perinteisellä puhelulla voidaan sama asia toimittaa.

Haluatko kenties kirjoittaa oman tarinasi muistisairaalle läheisellesi luettavaksi? Se voi olla myös mielenkiintoinen lukukokemus.

Tässä muutama esimerkki eri vaihtoehdoista:

Kirja Minusta, Ego. Sivuja 301. Sisällys: Vinkkejä ajattelun pohjaksi kirjaa kirjoittaessa, Tietoa kirjailijasta, Minun tarinana, Lapsuus ja nuoruus, Elämäni nuorena aikuisena ja aikuisena, Eläkeikä, Omia ajatuksia ja muistoja, Omat kuvani. Yhteensä 300 kysymystä.

Oma kirjani, Otava. Sivuja 191. Sisällys: Minä, Muut, Ympäristö, Tulevaisuus, Kuvia, ajatuksia ja muistoja. Yhteensä 180 kysymystä.

Äiti kerro minulle/ Isä kerro minulle – tarinasi on erityinen, WSOY. Sivuja 159. Sisällys: Lapsuus ja nuoruus, Rakkaus ja äitiys/isäksi tuleminen, Vapaa-aika ja mielipuuhat ja Ihminen, joka sinusta on tullut. Yhteensä 200 kysymystä.

Samaa sarjaa myös kirjat Isoäiti kerro minulle ja Isoisä kerro minulle.

Voit myös hyödyntää tulostettavaa Porvoon Seudun Muistiyhdistyksen Oma kansioni - muistoja ja ajatuksia elämästä tai Toimintaterapeuttiliiton Elämäni kirjaa.

Jokaisen ihmisen elämä ansaitsee käsikirjoituksensa, kaikki tuskin jalostuu Hollywood-elokuviksi, mutta läheisille se voi antaa paljon tärkeää ja arvokasta tietoa.

Muistojen lämmittämää äitienpäivää (eikä unohdeta isiä tai isoisijä)!

Kirjoittaja:

Outi Ronkainen
asiantuntija
puh. 044 7277 403
outi.ronkainen@muistiliitto.fi
Muistisairaiden kuntoutus, Muistisope-hanke (sopeutumisvalmennuskurssien selvitystyö) ja Attendo-yhteistyö