Parasta vapaaehtoisen päivissä
Riitta Hemmi avustaa ja ohjaa vapaaehtoisena Helsingin Alzheimer-yhdistyksen työikäisten muistisairaiden ryhmää. Parasta on nähdä ryhmäläisiä ja saada heidät nauramaan ja toimimaan.
Riitan vapaaehtoisuuden tarina alkaa siitä, kun hänen äitinsä ja äidinäitinsä olivat sairastaneet Alzheimerin taudin. Kiinnostus tietää lisää sairaudesta toi hänet Helsingin Alzheimer-yhdistyksen tiloihin aamuisten uimareissujen ohikulkumatkalla.
Kun oma äiti sairasti, Riitan ulkomaankomennus esti säännölliset vierailut hänen luonaan. Eläkkeellä Riitalla on paremmin aikaa, ja nyt hän voi vapaaehtoisena tuoda muistisairaille iloa ja naurua elämään.
Riitta avustaa ja ohjaa työikäisten muistisairaiden ryhmää Helsingin Alzheimer-yhdistyksen päivätoiminnassa kahdesti viikossa. Riitan mielestä toimintaan osallistuminen tuntuu hyvältä ja on palkitsevaa. Parasta on nähdä ryhmäläisiä ja saada heidät nauramaan ja toimimaan. Raskaampaa on ryhmäläisten sairauden etenemisestä aiheutuvat poistumiset päivätoiminnan ryhmästä ja sen hyväksyminen, ettei saa tietää, mitä heille kuuluu nyt.
Oma yhdistys tukee ja muistaa kiittää
Riitta kokee saavansa erinomaista tukea Helsingin Alzheimer-yhdistyksestä toimintaansa: usein ryhmästä vastaavat käyvät akuuteimmat keskustelut heti ryhmän päätteeksi. Muistiyhdistyksessä muistetaan aina myös kiittää vapaaehtoista tehdystä hommasta, ja se auttaa jaksamaan. Kannustava ilmapiiri on edellytys siihen, että vapaaehtoinen osallistuu toimintaan.
Päivätoiminnan kohokohtia ovat yhdessä tehdyt retket. Julkisilla kulkuvälineillä liikkuminen on haastavaa, mutta antaa osallistujille mahdollisuuden liikkua osana muuta yhteiskuntaa ja tuulettua uusissa ympäristöissä.
Ystävät ja lähipiiri ovat tukeneet Riittaa hänen vapaaehtoistoiminnassaan. Positiivista ihmettelyä on ilmennyt siitä, miten sopivan vapaaehtoistoiminnan paikan Riitta on omaan elämäänsä löytänyt. Moni on tiedustellut Riitalta hänen toiminnastaan ja Riitta on jakanut mielellään tietoa kiinnostuneille.
Työura vei Riitan aikoinaan Venäjälle. Entiset venäläiset yhteistyökumppanit ovat aidosti ihmetelleet Riitan työuran jälkeistä toimintaa muistisairaiden parissa ja vieläpä vapaaehtoisena. Kumpikin on naapurimaassamme hieman vierasta.
Riitta kertoo, että hänen ajatuksensa muistisairauksista on muuttunut hyvin paljon kokemuksen myötä. Se, mitä pidettiin isoäidin aikana vielä höperyytenä, on tänä päivänä pitkäaikaissairauteen sairastuneen aktiivista elämää osana yhteiskuntaa. Sitä Riitta yhä ihmettelee, miten vähän aivotutkimukseen panostetaan rahaa verrattuna muihin yleisiin pitkäaikaissairauksiin, kuten syöpään.
