Julkaistu 24.10.2017
Muistiaktiivit levittäytyivät myös Pohjois-Karjalaan
Muistiaktiivit levittäytyivät myös Pohjois-Karjalaan
Myös Pohjois-Karjala on saanut oman Muistiaktiivien ryhmän. Pohjois-Karjalan Muisti ry:n toiminnanjohtaja Leena Knuuttila kehuu porukkaa innostuneeksi, kantaaottavaksi ja keskustelevaksi. Innostus ja halu viedä asioita eteenpäin ovat näkyneet esimerkiksi siinä, että mukaan on tultu myös kauempaa, Joensuun ulkopuolelta. Yksi ryhmän erityispiirre on, ettei puheenjohtajaa ainakaan toistaiseksi ole valittu, vaan kaikki ottivat osaa keskusteluun tasapuolisesti ensimmäisessä kokouksessa.
Pohjois-Karjalan Muistiaktiivit on tähän mennessä osallistunut Siun soten AVOT-hankkeen omaishoidon raateihin Kiteellä ja Lieksassa. Seurannan puute alkuvaiheen tutkimusten jälkeen ja omaishoitajien jaksaminen herättivät runsaasti keskustelua ryhmän ensimmäisessä kokouksessa, ja yhdessä kootut ajatukset vietiin eteenpäin myös AVOT-hankkeelle. Näin ryhmä aikoo menetellä myös jatkossa ja ottaa kantaa kulloinkin raadeissa esillä olevaan aiheeseen. Lisäksi aktiivit saivat listata 17. syyskuuta järjestettyyn muistimessuun asioita, joista he ovat kiitollisia arjessa, ja samalla hankkia näkyvyyttä ryhmälleen.
Pohjois-Karjalan Muistiaktiivit ovat myös kehitelleet Meille saa tulla! -ideaa, jossa muistisairauteen sairastuneet pääsisivät tutustumaan toisiinsa kyläilyn merkeissä. Kyläily voisi olla rentoa yhdessäoloa tai vaikka toisen harrastuksiin tutustumista. Käytännön järjestelyjä on jo pohdittu, ja idea tulee toivottavasti kokeiluun jossain vaiheessa.
Lisätietoja:
- toiminnanjohtaja Leena Knuuttila / Pohjois-Karjalan Muisti ry, p. 050 4006194
- Muistiaktiivit
- muita uutisia maakunnallisista Muistiaktiiveista:
- AVOT – Siun sote. Arvokasta Vanhenemista Omatoimisuutta Tukemalla. Hankesuunnitelma.
- Asiakasraadeista luvussa 6.1 Asiakkaiden, omais-, perhehoitajien osallistamis- ja osallissuunnitelma.
Muita uutisia
Julkaistu 30.11.2023
Julkaistu 22.11.2023
Julkaistu 18.11.2023