Julkaistu 2.10.2017
Etelä-Pohjanmaan Muistiaktiivit toivovat tukea kotiin
Etelä-Pohjanmaan Muistiaktiivit toivovat tukea kotiin
Maakunnallisia muistisairaiden ja läheisten työryhmiä, Muistiaktiiveja, on perustettu ja perustetaan tänä vuonna aktiivisesti ympäri Suomen. Tavoitteena on lisätä arvokasta kokemusasiantuntijuutta jokaiseen maakuntaan.
Maakunnallinen Muistiaktiivit-ryhmä toimii myös Etelä-Pohjanmaalla. Ryhmä on tehnyt ensimmäisen kannanottonsa:
Etelä-Pohjanmaan Muistiaktiivien työryhmä esittää I&O-muutostyöryhmälle seuraavaa
Alueellisesti on tullut esiin omaishoitajien ja sairastuneiden tarve saada hengähdystaukoja hoitotilanteisiin. Monesti muistisairaan vointi voi romahtaa lyhytaikaishoidoissa ja omaishoitajalla saattaa mennä pitkä aika kotona siihen, että päästään arjessa takaisin samaan tilanteeseen kuin ennen hoitojaksoa. Saattaa olla, että edeltävän ajan tilanteeseen ei päästä, vaan muistisairaan toimintakyky on heikentynyt pysyvästi.
Omaishoitajien tilanteet ovat erilaisia. Osalla saattaa olla omaa tukiverkostoa lähellä auttamassa, mutta on paljon perheitä, joiden läheiset, esimerkiksi lapset, ovat kaukana tai heitä ei ole tai kaikkia tilanteita ei voida hoitaa niin sanotusti etäomaishoitajuudella.
Muistiaktiivien Etelä-Pohjanmaan ryhmä esittää, että I&O-toiminnassa ryhdyttäisiin järjestämään muistisairaille palvelua, jossa kotiin saataisiin lyhyttä omaishoitajan lomitusta varten "kotomies", joka tulisi kotiin esim. vuorokaudeksi tai kahdeksi sairastuneen kanssa siten, että omainen voisi lähteä esimerkiksi perhetapahtumiin luottavaisin mielin muille paikkakunnille, eikä muistisairaan tarvitsisi lähteä omasta kotoa lyhyttä aikaa varten vieraaseen "sekoittavaan" ympäristöön.
puheenjohtaja Paula Hämäläinen / Etelä-Pohjanmaan Muistiaktiivit
sihteeri Minna Huhtamäki-Kuoppala
Lisätietoja:
- toiminnanjohtaja Minna Huhtamäki-Kuoppala / Etelä-Pohjanmaan Muistiyhdistys ry, p. 0400 919 523
- Valtakunnallinen Muistiaktiivit-ryhmä
Muita uutisia
Julkaistu 4.12.2023
Julkaistu 30.11.2023
Julkaistu 22.11.2023