Vaikuttamisen paikkoja

Kuvituskuva Muisti-lehti.jpg

Vaikuttamistyön moniottelija Panu Laturi peräänkuuluttaa järjestöjen parempaa näkyvyyttä yhteiskunnassa. Selkeä, yleisesti kiinnostava viesti on avain myös vaalivaikuttamisessa. Muistisairaita ja heidän läheisiään Laturi kannustaa vaaliuurnille.

Kun Panu Laturi puhuu järjestöistä ja vaikuttamisesta, on hänen havaintojaan syytä pysähtyä kuuntelemaan. Opiskelijapolitiikasta tie vei valtakunnan politiikkaan ja vihreiden puoluesihteeriksi.

SOSTE:n järjestöjohtajana Laturi oli tukemassa sosiaali- ja terveysalan järjestöjen vaikuttamistyötä. Tällä hetkellä hän toimii SOSTE:ssa selvityshenkilönä tehtävänään löytää sosiaali- ja terveysjärjestöille uusia yhteistyömuotoja.

– Tarkoituksena on vähentää järjestöjen hallintokuluja ja ohjata rahaa toimintaan.

Järjestöillä Suomessa valtava merkitys

Laturi uskoo järjestöjen merkityksellisyyteen. Ykkösasiana hän pitää vapaaehtoistoiminnan mahdollistamista. Hyvänä kakkosena tulee julkista sektoria täydentävä rooli. Laturin mukaan näin on erityisesti sotejärjestöissä, jotka hoitavat tehtäviä, joita ei välttämättä voisi edes siirtää julkisen vallan harteille.

Järjestöjen tarjoaman vertaistuen merkityksestä Laturilla on myös omakohtaista
kokemusta. Hän vammautui vakavasti kolmisen vuotta sitten pahoinpitelyn seurauksena. Samassa tilanteessa olevien ihmisten tapaaminen on ollut tärkeää.

– Parasta oli, kun Petri (Invalidiliiton Petri Pohjonen) tuli sanomaan, että muista, ettei pyörätuoli ole elämän loppu.

Järjestöt ovat myös vaikuttamisen paikkoja.

– Joukossa vaikuttaminen on paljon tehokkaampaa kuin yksin.

…Mutta ne näkyvät liian vähän

Siirtyminen yksityiselle sektorille vaikuttajaviestintätoimistoon antoi Laturille uuden näkökulman järjestöihin. Ne näkyvät julkisuudessa yksinkertaisesti liian vähän. Tekemistä pitäisi saada näkyviin.

– Tätä tulisi uskaltaa tehdä ihmisten kautta, esitellä todellista elämää. Kannanotoilla pääsee harvoin julkisuudessa läpi.

Laturi kannustaa nostamaan rohkeasti esille yksilöitä myös paikallistason järjestötoiminnassa. Se tarkoittaa valintojen tekemistä, sillä kaikki eivät voi olla samaan aikaan esillä. Sama pätee järjestöjen näkyvyyteen yleensä. On turha tuntea kateutta, jos toinen järjestö saa julkisuutta. Laturi uskoo, että yhden julkisuus on loppupelissä hyväksi koko järjestökentälle.

Laturi kertoo terveisiä pitkän linjan kansanedustajalta, joka on pistänyt merkille, kuinka paljon vähemmän nuoremman polven edustajat tuntevat järjestöjä.

– Tarvitaan uudenlaisia tapoja tehdä viestintää ja parantaa tunnettuutta.

Paikallistasolla se voi olla vaikka muistiyhdistyksen ja urheiluseuran yhteistyö, joka ylittää uutiskynnyksen. Laturi lähettää terveisiä kaikille järjestötoimijoille:

– Julkisuuskateudesta pitää päästä eroon. Pitää olla onnellinen, kun joku pääsee julkisuuteen!

Tavoitteena puhe(lin)välit

Paikallistasolla on arvokasta, että ehdokkaat oppivat tuntemaan järjestön ja sen työn. Ja ennen kaikkea sen, kenen puoleen voi myöhemmin kansanedustajana kääntyä, jos tarvitsee lisätietoja.

Laturin mukaan vaikuttamistyössä unohtuu usein, että siinä on tavoitteena myös tehdä ihmisiä tutuiksi. Laturi kannustaa paikallisyhdistyksiä ottamaan vaalien alla reippaasti yhteyttä ehdokkaisiin ja kutsumaan vaikka kahville.

– Tasapuolisuuden kanssa ei tarvitse pähkäillä, kun kutsun esittää kaikille puolueille.

Laturin mukaan omat poliittiset näkemykset on syytä unohtaa. Ei ole väliä, onko ehdokkaan kanssa kaikesta samaa mieltä. Tärkeintä on tehdä oman järjestön tavoitetta tutuksi. Laturi korostaa, että ennen kaikkea vaalit ovat tilaisuus rakentaa henkilösuhteita. Vaikuttamistyö ei mene hukkaan, vaikka ehdokas ei tulisikaan valittua. He ovat kuitenkin usein päättäjiä paikallis- tai aluetasolla.

Yksikin ääni voi ratkaista

Muistisairaiden ja heidän läheistensä näkökulmasta eduskuntavaalit voivat tuntua kaukaisilta. Moni pohtii, mitä vaikutusta – jos mitään – vaalien tuloksella on omaan arkeen.

– Vain äänestämällä voi vaikuttaa.

Laturi kannustaa kaikkia vaaliuurnille. Jokainen ääni on tärkeä. Ehdokkaisiin kannattaa tutustua ja käydä rohkeasti juttusille vaikka vaaliteltalla.

Ahkerasti suomalaista politiikkaa seuraavalta kysytään tietysti, ketä kannattaa äänestää. Puolue pitää valita itse, mutta muuten Laturi haluaa jakaa vinkin:

– Äänestä sellaista ehdokasta, joka on ministerikelpoinen!

Teksti: Kirsi Korhonen