Sosiaalinen kuolema yleistyy poikkeusoloissa

Teksti: Virve Järvinen

Pitkittyneet poikkeusolot voivat olla iäkkäille yhtä vaarallisia kuin koronavirus. Yksin terveyden asettaminen etusijalle voi romahduttaa hoivakotiasukkaan hyvinvoinnin.

Iäkkäillä on selkeästi nuorempia suurempi riski saada COVID-19-viruksesta vakavia oireita. Heidän suojelemisekseen otettiin viime keväänä käyttöön valmiuslaki, joka kielsi vierailut hoivakodeissa kuukausiksi.

– Suojelutoimenpiteillä oli myös haittansa, ja haitat ovat voineet olla yhtä vakavia kuin koronavirus, FT, tutkijatohtori Jari Pirhonen Helsingin yliopiston Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksiköstä kertoo.

Pirhonen kuuluu tutkijaryhmään, joka on selvittänyt rajoitustoimenpiteiden vaikutuksia hoivakotiasukkaiden ja heidän läheistensä hyvinvointiin.

Tutkimusaineistona käytettiin omaisilta saatuja sähköpostikirjeitä.

– Koronakevät joudutti monen ikäihmisen kokemaa ulkopuolisuuden tunnetta. Joissakin kohdin voidaan puhua jopa ihmisen sosiaalisesta kuolemasta.

Sosiaalinen kuolema on tilanne, jossa ihminen liukuu tahtomattaan sosiaalisen vuorovaikutuksen ulkopuolelle. Sosiaalisesti kuollut ihminen ei saa osallistua häntä koskevaan päätöksentekoon, eikä häntä välttämättä
kohdata yksilöllisesti ja arvokkaasti.

– Selkeä esimerkki sosiaalisesta kuolemasta on muistisairas vanhus, jonka ajatellaan olevan kommunikaation ulkopuolella ja persoonaton olento.

Tapaamiset siirtyivät ruudun taakse

Aiemmin kahviteltiin, seurusteltiin ja esimerkiksi pelattiin yhdessä muistipelejä. Koronakeväänä hoivakotiasukas ja omainen näkivät toisensa monessa hoivakodissa vain ikkunan takaa.

– Varsinkin muistisairaan asukkaan oli vaikea ymmärtää järjestelyä. Hän
saattoi ajatella, etteivät läheiset halunneet tavata häntä.

Hoivakotien vierailukielto koski läheisten lisäksi ulkopuolelta tulevia palveluntarjoajia, kuten fysioterapeutteja. Harrastustoiminta lakkautettiin, ja joissain hoivakodeissa asukkaat siirtyivät ruokailemaan yksin omiin huoneisiinsa.

Rajoituksilla asukkaiden arjesta karsittiin lähes kaikki sosiaaliselle hyvinvoinnille tärkeät tekijät: mahdollisuus kokea yhteenkuuluvuuden tunnetta, yksinäisyyden poissaolo ja mahdollisuus mielekkääseen toimintaan ja itsensä toteuttamiseen.

– Sosiaalisten virikkeiden puute teki hoivakotiasukkaista jopa saattohoitopotilaita. Korona ei tappanut iäkkäitä vain virustautina, myös koronan torjuntakeinot koituivat varmasti monen kohtaloksi, Pirhonen sanoo.

Omaisten huoli lisääntyi

Ihminen asuu hoivakodissa keskimäärin kaksi vuotta, jolloin jokaisella kuukaudella on väliä. Iäkkään ihmisen vointi voi heikentyä parissa kuukaudessa ratkaisevasti.

– Huoli omaisen voinnin heikkenemisestä niin, ettei tämä enää tunne läheisiään oli todellinen. Vierailukielto ahdisti ja heikensi myös omaisten hyvinvointia.

Omaiselle ja hoivakotiasukkaalle saatettiin tarjota tapaamisten tilalle mahdollisuutta videopuheluun. Se vaatii useimmiten asukkaan kohdalla toisen ihmisen apua, ja tekniikassa ja verkkoyhteydessä on omat ongelmansa.

– Eräs omainen kertoi, kuinka hän oli katsellut videopuhelun aikana äitinsä korvaa. Tällaisista puheluista jäi molemmille paha mieli, Pirhonen kuvaa.

Kokemuksista on otettava oppia

Hoivakotiasukkaiden hyvinvointia ei pidetä yllä huolehtimalla vain lääkehoidosta, ravitsemuksesta ja hygieniasta. Yhtä lailla tulee huolehtia riittävästä vuorovaikutuksesta ja virikkeistä. Läheisten pitää saada olla läsnä hoivakodin arjessa kaikissa tilanteissa.

– Teknisillä ratkaisuilla ei voida korvata kasvokkaisia kohtaamisia. Hoivakodeilla pitää olla tapaamissuunnitelma ja valmius poikkeustilanteisiin, Pirhonen painottaa.

Läheisille voitaisiin jakaa turvavarusteita. Heille voitaisiin esimerkiksi rakentaa erillisiä, plekseillä varustettuja tapaamistiloja tai tapaamiskontteja ja -autoja. Poikkeusoloissa hoivakodilla olisi hyvä olla yhteydenpitäjä läheisiin.

– Sosiaalisesti kuolleen voi palauttaa elävien kirjoihin pienillä teoilla. Siihen riittää usein se, että iäkäs ihminen kohdataan yksilönä ja ymmärretään, että hänelläkin on tulevaisuus ja toiveita.