Musiikki on aarre! Toivon, että jokainen löytäisi itselleen sopivan tavan nauttia musiikista ja tulla osalliseksi musiikin hyvää tekevistä vaikutuksista. Ne kantavat läpi elämän, sanoo yhteisömuusikko Anna-Maaria Varonen.
Sellon sävelet vaihtuvat herkistä iloisiksi, hetken kuluttua taas tummiin tai eksoottisiin sävyihin. Yhteisömuusikko Anna-Maaria Varosen soitto johdattelee kuulijoita taitavasti erilaisiin tunnelmiin ja mielen maisemiin.
– Klassinen musiikki vei minut vuosien taakse Itävaltaan Wieniin. Olen Straussin puistossa. On heinäkuu, aika hämärää, lamput syttyvät ja balettitanssijat saapuvat puistoon. Muisto palaa elävänä silmieni eteen, Hanna Ojanen huokaisee.
– Myrskyluodon Maija taas kuljetti minut saaristoon. Sellon ääni on melkein mykistävä, niin kaunista. Sello soittimena on voimakas ja jopa synkkä- ääninenkin. Vasta illalla mielikin rauhoittuu, kun palaan tunnelmiin uudelleen, kertoo Valto Wellenius.
Turkulaiseen Omena ja Kaneli -kahvilaan on elävän musiikin äärelle kokoontunut joukko omaishoitajia. Ojaselle ja Welleniukselle taiteista juuri musiikki on erityisen läheistä.
– Sukumme on musikaalista, minä vaan olen pudonnut kauas matkain päähän, nauraa Ojanen. Hän tunnustaa kuitenkin laulaneensa tuttua kansanlaulua hiljaa muiden mukana.
Vaihtuvien sävelten välissä sairaala- ja hoivamuusikoksikin kouluttautunut Varonen kertoo musiikin hyvää tekevistä vaikutuksista ja omakohtaisista kokemuksistaan.
– Musiikin äärelle on lupa tulla juuri sellaisena kuin on. Musiikin suuri lahja meille on sen herättelemät ajatukset, mielikuvat, muistot ja unelmat.
Keho muistaa
Wellenius toimi Alzheimerin tautia sairastavan Marianna-vaimon omaishoitajana
kymmenen vuotta ennen tämän muuttoa pois kodista ympärivuorokautiseen hoivaan. Hän käy tapaamassa puolisoaan päivittäin. Vaimo on ammattimuusikko, joka teki vuosikymmenten uran viulunsoiton opettajana Turun konservatoriossa.
– Marianna eläytyy edelleen voimakkaasti klassiseen musiikkiin. Hän antaa ymmärtää hyvin taitavasti, että jollain tavoin muistaa musiikin, jota olemme hetki sitten kuunnelleet hoivapaikassa, Wellenius kertoo.
Myös Varosen isoäiti sairasti pitkälle edennyttä muistisairautta.
– Hän rakasti runoja ja osasi niitä valtavan määrän ulkoa. Koitti aika, kun hän ei enää saanut lainkaan runon sanoja huulilleen. Sävelsin hänelle Lauri Pohjanpään runon Lapsuuden maa, jota hän rakasti. Lauloin sen, ja vaikka laulun sävelmä oli isoäidille uusi, lausui hän jälleen runon sanat lauluni mukana.
Varonen käy soittamassa selloa myös hoivakotien asukkaille. Hoitohenkilökunnan kertoman mukaan musiikkihetken jälkeen loppupäivä hoivakodissa on paljon rauhallisempi.
– Vaikka asukkaat eivät enää muistaisi osallistuneensa musiikkihetkeen, jotakin tapahtuu. Keho muistaa. Stressitasot ovat vähäisemmät, on tullut rauhan ja levollisuuden kokemus, ja se säilyy pidempään.
Musiikki luo yhteyttä
– Elävällä musiikilla saan olla luomassa yhteyttä myös tilanteessa, jossa yhteyden saaminen omaan puolisoon tai omaiseen tuntuu olevan vaikeaa pitkälle edenneen muistisairauden takia. Musiikin äärelle voimme tulla juuri sen kuntoisina kuin olemme. Musiikki yltää myös sinne, minne sanat eivät ulotu, toteaa Varonen.
Hanna Ojasen miehen alkava muistisairaus on pariskunnalle vielä tuore asia. Ojanen on huomannut, että musiikin kieltä ei tarvitse toiselle selittää, ja siksi musiikki menee teatteriesitystä "paremmin perille". Elävä musiikki avaa tilan kohtaamiselle monella tasolla.
– Yhteisömuusikkona ajattelen, että keskiössä on kohtaaminen. Sanonkin joskus, että unelma-ammattini on olla yleishyödyllinen lähimmäinen. Se on missioni, jota kohti menen. Käytän musiikkia työvälineenä ja mahdollistan niin ihmisen sisäisiä kuin myös ihmisten välisiä kohtaamisia, Varonen kiteyttää.
– Kun olemme hetken elävän musiikin äärellä, musiikki saa ravita meitä ja herätellä meissä niitä ajatuksia ja tunteita, mitä juuri tänään on noustakseen esiin. Elävän musiikin äärellä saamme kohdata myös toinen toisemme. Se on iso arvo.
Teksti: Lea Froloff
