Teeskennelty tehokkuus kuormittaa aivoja

Aivotutkijat ovat huolissaan multitaskauksesta. Monen asian tekeminen yhtä aikaa on tehnyt ihmisistä lyhytjänteisiä.

Sekoitan yhdellä kädellä keittokattilaa, toisella selaan tabletilta jälkiruokaohjetta. Kuuntelen yhden perheenjäsenen kuulumisia ja ohjeistan toista jälkiruoan valmistelussa. Kipaisen täyttämässä pyykkikoneen ja pyyhkimässä kuraiset tassunjäljet lattialta.

Tunnen itseni aikaan saavaksi, sillä osaan tehdä montaa asiaa yhtä aikaa. Oikeasti poukkoiluni on tehotonta: jälkiruokaan solahtaa liikaa sokeria ja valkopyykkiin pujahtaa värikäs vaate. Usean asian tekeminen yhtä aikaa,
eli multitaskaus, on haitallista työn jäljen, mutta myös aivojen kannalta.

– Multitaskaus vaatii hurjasti aivotyötä ja kuormittaa aivoja. Se näkyy virheinä ja väsymisenä, aivotutkija, psykologian tohtori Mona Moisala tietää.

Kun aivot ahkeroivat, hermosolut työskentelevät vilkkaasti. Multitaskaajalla vilkkain työ tapahtuu aivojen etuosissa.

– Hermosolujen aktivoituminen muuttaa aivojen sähköistä toimintaa ja verenvirtausta. Vilkkaan aivotoiminnan alueella veren happipitoisuus kasvaa.
Aivojen aktiivisuuden paikallistamisessa on käytetty jo pitkään apuna aivosähkökäyrää. Uudempi menetelmä, aivojen toiminnallinen magneettikuvaus antaa tietoa aivoissa virtaavan veren happipitoisuudesta.

Keskittymisvaje on opittu vaiva

Tekemämme asiat jättävät jäljen hermosolujen välisiin yhteyksiin: tapa käyttää aivoja muokkaa niitä. Kun aivot tottuvat poukkoilemaan asiasta toiseen, ne ottavat sen yleiseksi toimintatavakseen. Ilmiöstä käytetään termiä ADT, attention deficit trait.

– ADT:ssa on kyse keskittymiskykyvajeesta. Sille on ominaista itsensä keskeyttäminen.

Vaikka keskittymiskykyvajeesta kärsivä ihminen saisi mahdollisuuden tehdä asioita rauhassa, hän keskeyttää itse itsensä. Hänen mieleensä tulvii jatkuvasti uusia asioita, jotka estävät täysipainoisen paneutumisen työn alla olevaan asiaan.

– Ihminen tekee mielestään ahkerasti töitä ja tuntee itsensä työpäivän jälkeen väsyneeksi. Oikeasti hän ei välttämättä saa aikaan mitään.

ADT ei synny hetkessä. Epämääräinen levoton olo, muistiongelmat ja unihäiriöt ovat merkkejä aivojen pitkäkestoisesta ylikuormittumisesta. Nukahtaminen hankaloituu ja unesta tulee katkonaista, jolloin se vaikuttaa haitallisesti ihmisen kokonaisterveyteen.

– Unen puute heikentää keskittymiskykyä ja muistia, mikä ruokkii lyhytjänteistä tekemistä. Multitaskaaminen on itseään ylläpitävä kierre.

Pysähtyneet hetket ovat aivolepoa

Ihmisaivot ovat kapasiteetiltaan rajalliset, ja niiden nuorimmatkin osat ovat kehittyneet metsästäjä-keräilijä -ihmisen tarpeisiin. Ne eivät ole sopeutuneet jatkuvien ärsykkeiden tulvaan ja ympäristöön, joka yhdessä ihmisen omien vaatimusten kanssa edellyttää jatkuvaa tehokkuutta.

– Aivot vaativat palautumiseensa tyhjäkäyntiä. Toisin kuin metsästäjä-keräilijän, nykyihmisen pitää varta vasten järjestää aivoille mahdollisuuksia lepoon.

Lepo ei tarkoita vain nukkumista tai työn tauottamista. Yksitoikkoista tekemistä sisältävät, pysähtymään laittavat tekemiset, kuten käsin tiskaaminen ja pyykin lajittelu lepuuttavat aivoja. Niiden aikana aivot järjestelevät vastaanottamiaan asioita ja yhdistelevät niitä uusiksi kokonaisuuksiksi.

– Lyhyet läsnäoloharjoitukset eli mindfulness laskee kierroksia. Läsnäoloa on jo se, että paneutuu ruoanlaittoon kaikilla aisteilla.

Keskittyminen paranee keskittymällä

Ensimmäinen askel pois multitaskaamisesta on siihen tapahtumahetkellä havahtuminen. Sen jälkeen kannattaa hengittää muutaman kerran syvään ja laittaa tehtävät asiat tärkeysjärjestykseen, vaikka paperilapuille. Tehtävät puretaan lapulta yksi kerrallaan, ja jätetään muut odottamaan vuoroaan listalle, ei ajatuksiin.

– Alkuun yhteen asiaan kerralla keskittyminen voi tuntua vaikealta, mutta keskittyminen parantaa keskittymiskykyä. Se vahvistaa keskittymistä ohjaavia aivoalueita.

Mielekkäältä tuntuvat asiat tekevät aivoille hyvää. Keskittymistä kannattaa harjoitella itselle mieluisilla tavoilla vaikka tekemällä käsitöitä, lukemalla kirjaa tai paneutumalla palapeliin.

Teksti: Virve Järvinen

Julkaistu Muisti-lehdessä 1/2020