Muistiliiton järjestöjohtaja Anna Tamminen on työvuosiensa aikana nähnyt muutoksen niin muistiyhdistysten toiminnassa kuin asenteissa muistisairauksia kohtaan.
Katsoessaan 20 vuoden taakse Muistiliiton järjestöjohtaja Anna Tamminen näkee isoja muutoksia monessa asiassa.
– Joskus tuntuu, että ei tapahdu mitään tai menemme jopa asioissa taaksepäin. Esimerkiksi palveluiden suhteen meillä on paljon huolta, Tamminen sanoo.
– On kuitenkin mielenkiintoista huomata, että 20 vuodessa voi tapahtua valtavasti muutoksia.
Esiin nousevat esimerkiksi muistisairauksiin liittyvät asenteet. Tamminen tuli töihin Muistiliittoon, silloiseen Alzheimer-keskusliittoon, vuonna 2002. Tuolloin liiton toiminta keskittyi Leenankotiin. Leenankoti oli 24-paikkainen hoivakoti Katajanokalla, jossa kehitettiin muistisairaiden hoitoa.
– Leenankodista haettiin mallia hoitoon ympäri Suomen, Tamminen kertoo.
Positiiviseksi muutokseksi Tamminen katsoo liiton nimen muuttamisen vuonna 2008 Alzheimer-keskusliitosta Muistiliitoksi. Vaikka muistisairauksiin liittyvän stigman kanssa saa edelleen tehdä töitä, muutos vei asioita eteenpäin.
– Liitto teki hyviä suunnanmuutoksia siinä, miten sairauksista ja sairastuneista puhutaan. Sanoilla on merkitystä, Tamminen sanoo.
– Aiemmin kuva sairastuneista oli hoivakodissa istuva ihminen, joka on hoidon ja hoivan kohde. Kun aloimme puhua muistisairauksista, tuo kuva laajeni.
Aluetyötä kehittämään
Tamminen tuli töihin liittoon, kun sen aluetoimintaa lähdettiin kehittämään. Liitolle etsittiin tuolloin aluetyön suunnittelijaa.
– Jäsenyhdistyksille annettavaa tukea oli toki ollut ennenkin sitä, mutta siihen ei ollut samanlaisia resursseja, Tamminen kertoo.
Raha-automaattiyhdistyksen tuella yhdistyksiä pystyttiin tukemaan entistä paremmin. Koska etäyhteyksiä ei tuolloin ollut samalla tavalla ollut, toimintaa kehitettiin aluetyön ajattelulla.
– Ajatus oli, että on parasta, että liiton työntekijät ovat mahdollisimman lähellä yhdistyksiä. Siksi perustettiin aluetoimistot eri puolille Suomea. Meidän silloiset alueohjaajat kävivät yhdistyksissä ja järjestivät alueellisesti tapaamisia. Sillä tavalla haluttiin kehittää liiton ja yhdistysten välistä toimintaa.
Tammisen aloittaessa Alzheimer-keskusliitossa valtaosa yhdistyksistä toimi vapaaehtoisten voimin.
– Kiinnostavaa meidän yhdistyksissämme on se, että niissä on ollut paljon sekä perustajina että toimijoina muistialan ammattilaisia. Esimerkiksi lääkäreitä ja hoitajia, jotka ovat työssään nähneet, että ihmiset tarvitsevat muutakin tukea kuin vastaanotolla annettavaa.
Vuosien mittaan monet yhdistyksistä ovat ammatillistuneet. Niissä on työntekijöitä ja hankkeita, joita STEA rahoittaa.
– On hienoa, että yhdistyksissä on Suomen huippuasiantuntijoita muistiasioissa. Heillä on valtava tietotaito ja osaaminen, Tamminen sanoo.
– Ja sitten ovat yhdistykset, joissa ihmiset toimivat omaksi ja läheisten hyväksi vapaaehtoisesti. Nämä kulkevat rinta rinnan ja tekevät hyvin arvokasta työtä.
Toimintamallien kehittämistä
Tammisen työuran aikana liitossa on kehitetty monta merkittävää toimintamuotoa. Yksi niistä on 1990-lopulla alkanut dementianeuvonta. Yhdistyksissä oli paikallisia neuvojia, joiden toimintaa liitto tuki.
– Dementianeuvojista tuli toimintamalli, joka siirtyi julkiselle puolelle. Nyt Suomessa on kattava muistineuvojien ja muistikoordinaattoreiden ammattikunta, jonka juuret ovat Alzheimer-keskusliiton ja muistiyhdistysten hankkeissa, Tamminen kertoo.
Lisäksi tuolloin pidetyistä valtakunnallisista dementianeuvojapäivistä on vuosien myötä kehittynyt valtakunnallinen muistikonferenssi.
Myöhemmin nähtiin myös tarve pitkäjännitteisempään järjestölähtöiseen neuvontaan, ohjaukseen ja ihmisten tukemiseen alueellisesti.
– Paikallisille neuvonta- ja ohjauskeskuksille lähdettiin hakemaan rahoitusta yhdessä yhdistysten kanssa.
Näin syntyivät Muistiluotsi-keskukset, joita on nyt 17 maakunnassa. Keskukset ovat muistiyhdistysten ylläpitämiä ja tarjoavat apua ja tukea sairastuneille ja heidän läheisilleen.
Luotettavaa tietoa
Tamminen pitää sekä Muistiliiton että muistiyhdistysten tärkeimpänä tehtävänä luotettavan tiedon tuottamista. Se korostuu varsinkin nyt, kun muistisairauksista puhutaan enemmän mediassakin.
– Kun ihminen sairastuu, hän ja läheiset lähtevät ensimmäisenä hakemaan tietoa. Tehtävän luotettavan tiedon tarjoamisesta liitto on täyttänyt hyvin, Tamminen sanoo.
– Myös Muisti-lehdellä on merkittävä rooli tiedon ja vertaistuen lähteenä.
Syksyllä eläkkeelle jäävä Tamminen on pohtinut yhdistysten roolia ja merkitystä tulevaisuudessa, mutta toteaa, että tulevaisuuteen 20 vuoden päähän on mahdotonta nähdä. Puhe siitä, että yhdistyksiin ei enää liity jäseniä, on lisääntynyt vuosien varrella.
– Viimeisen kymmenen vuoden aikana on alkanut tulla viestiä myös siitä, että on hankala löytää toimijoita hallituksiin, Tamminen kertoo.
Hän kuitenkin uskoo, että yhdistystoiminta nähdään tulevaisuudessakin merkitykselliseksi.
– Yhdistyksissä on kansalaisten oman toiminnan ja keskinäisen tuen idea. Toivon, että sitä on 20 vuodenkin päästä, Tamminen sanoo.
Teksti: Anne Leinonen
