Lähiympäristö

Kuvituskuva: Kaksi naista huput päässä kävelevät rannalla ja nauravat.

Lähiympäristö

Muistisairas ihminen voi hyvin harrastaa, nähdä ystäviä ja toimittaa arjen rutiineja, kun turvallisuusasioihin kiinnitetään huomiota jo sairauden alkuvaiheessa. Fyysinen ja sosiaalinen aktiivisuus ovat loistavia toimintakyvyn ylläpitäjiä, joten niihin kannattaa panostaa.

Lähtökohtana on mahdollistaa turvallinen liikkuminen sairaudesta huolimatta. Muistisairaus ei vie oikeutta omatoimiseen liikkumiseen ja elämään kodin ulkopuolella.

Muistisairas ihminen ei "karkaile", vaan liikkuu oman tahtonsa ja tarpeidensa mukaisesti. Päämäärättömänkin kävelyn taustalla voi olla esimerkiksi liikunnan tai vanhojen rutiinien toimittamisen tarve, jotka molemmat ovat tärkeitä aikuisuuden ja toimintakyvyn kannalta. Niitä ei siis tule syyttä suotta estää, vaan päinvastoin niiden turvallista toteutusta tukea.

Turvateknologia sekä muut entisenlaista elämää tukevat arjen ratkaisut helpottavat kotona asumista, jolloin kotona voi usein myös asua pidempään sairauden etenemisestä huolimatta. Apuvälineillä voidaan myös vähentää läheisten huolta.

Turvallisuustoimet voivat kuitenkin myös tehdä arjesta turvattomampaa. Jos esimerkiksi päädytään piilottamaan kengät ja takit uloslähtemisen pelossa, voi sairastunut silti lähteä ulos - pahimmassa tapauksessa sisävaatteissa ja ilman kenkiä keskellä talvea. Parempi siis varmistaa turvallinen liikkuminen kuin pyrkiä estämään se kokonaan.

Turvallisen liikkumisen varmistamiseksi:

  • ota mukaan tarkoituksenmukaiset apuvälineet (esim. paikannuslaite tai navigaattori, kävelytuki)
  • kävele tuttuja reittejä säännöllisesti läpi
  • laita kävelyyn sopivat kengät ja vuodenajanmukaiset vaatteet näkösälle eteisessä
  • naulaa ulko-oveen koukku, jossa avaimia säilytetään
  • sairauden edetessä säännöllisestä lenkkiseurasta on iloa, apua ja turvaa