Kannanotto: Yksin asuvien muistisairautta sairastavien huomiotta jättäminen helppoa – haitat epäinhimillisiä ja kalliita
Me Muistiaktiivit pidämme tärkeänä, että diagnoosin saamiseen ja palvelupolun alkuun on panostettava etenkin yksin asuvien muistisairaiden kohdalla. He eivät useinkaan saa tukea ja palveluita, elleivät itse niitä vaadi tai tunnista tarvetta palveluille. Nykytilanteessa pandemian taakse piiloutuu niin avun antajia kuin sitä tarvitseviakin.
Muistisairaudet on yhteisnimitys kuvastamaan noin 100 eri aivorappeumaa aiheuttavaa sairautta. Muistisairaus ei kuulu luonnolliseen ikääntymiseen tai ole ainoastaan yksi sairaus vaan diagnoosi monille oireille, jotka johtuvat eri sairauksista tai vammoista. Muistisairaudet ovat kansantauti. Suomessa muistisairaiden ihmisten määrä arvioidaan olevan lähes 200 000 ja globaalisti reilu 50 miljoonaa. Määrän ennakoidaan kolminkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä. Tämä tuo mukanaan uusia haasteita, joihin meidän on yhteisesti varauduttava.
Me -Muistiliiton valtakunnallinen Muistiaktiivit-ryhmä- haluamme tuoda esille huolemme erityisesti yksin asuvien muistisairaiden ihmisten tilanteesta. Heidän tilanteensa voi huonontua ilman, että kukaan huomaa sitä. Muistisairas tarvitsee tietoa kanavista, joista saa apua ja palveluja. Mahdolliset kotihoidon palveluiden ongelmat ovat erityisen hankalia yksin asuvalle. Hän tarvitsee myös rinnalla kulkijan, joka auttaa käytännön toimien organisoinnissa. Nyt sairastunut ihminen jää yksin, jos ei jaksa tai osaa itse pitää puoliaan. Näin ei saisi olla.
Myös Muistipaneelin vastaajien mukaan muistisairauden alkuvaiheessa ei saada riittävästi tietoa tukimuodoista ja palveluista. Esille nousi myös, että usein tiedon saaminen on ihmisen oman aktiivisuuden varassa, mikä on haasteellista etenkin yksin asuvalle muistisairautta sairastavalle. Päivätoiminta sekä muu kodin ulkopuolella tapahtuva kuntouttava ja vertaistukitoiminta ovat tärkeitä yksin asuvalle muistisairautta sairastavalle ihmiselle. Vuoden 2020 Muistibarometrin mukaan muistisairaille suunnatun päivätoiminnan saatavuus ja laatu eivät ole kohentuneet samaan tapaan kuin monet muut muistisairaille suunnatut, kotona asumista tukevat palvelut.
Diagnoosin jälkeen päästävä ammattilaisten avun piiriin
Muistisairausdiagnoosia ei ole aina tehty, mikä heikentää vielä enemmän palveluiden saamista tai avun tarpeen kartoittamista esimerkiksi muiden asioiden vuoksi tehtävien terveyskeskuskäyntien yhteydessä. Olisiko mahdollista kirjata terveystietoihin diagnoosin tekemisen yhteydessä maininta, että ihminen elää yksin eikä hänellä ole läheisiä auttamassa samalla paikkakunnalla? Eikö tämän voisi tehdä henkilön itsensä luvalla? Diagnoosin saamisen yhteydessä on hyvin tärkeää ohjata ihminen palvelupolulle. Myös sosiaalipalveluiden piiriin on syytä ohjata terveydenhuollon seurannan lisäksi. Tilanne ja tarpeet tulee aina arvioida yksilöllisesti.
Vuoden 2020 Muistibarometrikyselyssä kysyttiin muistisairaiden ihmisten palveluiden järjestäjiltä (kunnilta, kuntayhtymiltä tai yhteistoiminta-alueilta), onko heidän alueellaan muistihoitajien ja muistikoordinaattorien määrä lisääntynyt, pysynyt samana vai vähentynyt. Vastaajista 54 prosenttia ilmoitti, että määrä on pysynyt samana. Onneksi 43 prosenttia ilmoitti määrän nousseen. Tarvetta on saada heidän määränsä kasvamaan nopeasti koko Suomen alueella, sillä muistihoitajat ja -koordinaattorit ovat avainasemassa laadukkaan huolenpidon varmistamisessa muistisairautta sairastaville ihmisille, joiden määrä kasvaa vauhdilla.
Myös geriatrien ja neurologien palvelut tulisi olla kattavasti saatavilla, juuri edellä mainituista syistä (vaikean vaiheen lykkääminen, toimintakyvyn ylläpito). Perusterveydenhuollossa neurologeja tai geriatreja ei ole käytössä 22 prosentilla alueista vaan tarvittaessa tehdään lähete erikoissairaanhoitoon (Muistibarometri 2020). Tällöin kynnys päästä erikoisosaajan vastaanotolle on korkeampi.
Hoidon ja asumisen oltava tarpeenmukaista
Ihminen ei aina itse huomaa, että hänellä on alkava muistisairaus. On hienoa, että huoli-ilmoituksen tekemisestä on puhuttu viime vuosina enemmän. Kuitenkaan vielä kaikki eivät tiedä esimerkiksi sitä, että naapurikin voi tehdä huoli-ilmoituksen. Jos asuu paikassa, jossa naapureita ei ole lähellä, tilanne on huonompi. Siksi muiden terveysasioiden hoitamisen yhteydessä olisi syytä rutiininomaisesti kartoittaa myös muistisairauden mahdollisuus. On myös kiinnitettävä huomiota siihen, että tehty huoli-ilmoitus johtaa toimenpiteisiin.
Mikäli diagnoosia ei saada ajoissa, muistisairaus ehtii edetä pidemmälle, jolloin toiminnalliset menetelmät ja toimintakykyä ylläpitävä lääkitys eivät enää auta samalla tavalla kuin alkuvaiheessa. Ajoissa aloitettu hoito ja kuntoutus lykkää sairauden vaikeaa vaihetta jopa vuosia eteenpäin. Muistisairauden tunnistaminen ajoissa kannattaa, mikä on nostettu esiin myös Muistiliiton kuntavaalikampanjassa. Muistisairauden tunnistamatta jättäminen tulee palveluiden järjestäjille kalliimmaksi, puhumattakaan ihmisen omasta mahdollisuudesta saada arvokkaita toimintakykyisiä vuosia itselleen.
Lisäksi korostamme, että lievässä muistisairauden vaiheessa henkilö vielä pärjää kotona, mutta muistisairauden edetessä yksin kotona asuminen lähentelee jo heitteillejättöä. Vaikka yksin kotona asuva muistisairas henkilö olisikin kotona asumista tukevien palveluiden piirissä, olisi mietittävä erittäin tarkkaan, mikä asumismuoto on hänelle paras. Esimerkiksi Hoitotyön tutkimussäätiö (HOTUS) on Muistava-hankkeen tuotoksena julkaissut hyvän, kuvallista ilmaisua hyödyntävän työkalun, joka auttaa asumiseen liittyvien tarpeiden kartoittamista yhdessä muistisairaan ihmisen kanssa.
