Julkaistu 21.3.2016

Kärkihankkeella kohti yksilöllisiä ja oikea-aikaisia palveluita

Yksi hallituksen kärkihankkeista, Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, sai konkreettisen lähtölaukauksensa tänään Helsingissä järjestetyssä kick-off -tilaisuudessa.

Lehdistötilaisuudessa kärkihankkeen johtaja Päivi Voutilainen (STM) korosti, että osaamista ja intoa omais- ja kotihoidon uudistamiseen on – nyt tarvitaan vielä ahkeruutta uudistusten läpiviemiseen. Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä kuvasi nykyisen palvelujärjestelmän pirstaleisuutta ja totesi sen eheyttämisen olevan avain parempiin sosiaali- ja terveyspalveluihin muun muassa iäkkäille ihmisille.

Tällä hetkellä kotihoidon palvelut toteutuvat eri puolella Suomea hyvin epätasa-arvoisesti. Voutilainen vakuutti, että hyvää kotihoitoa ja toimivia käytäntöjä on olemassa, mutta niitä pitää pystyä levittämään myös muualle.

Sekä Mäntylä että Voutilainen painottivat, että on tärkeää panostaa kotihoidon sisällön kehittämiseen sen sijaan, että paikattaisiin toisella palvelulla, kuten ympärivuorokautisella hoidolla, kotihoidon toimimattomuutta.

Panostus kotihoitoon

Lehdistötilaisuudessa keskustelua kirvoitti kotihoidon nykytila ja työntekijöiden lyhyt asiakasaika. Kärkihankkeen toteutumisen kannalta olennaisena nähdään se, että kotihoiton työn sisältöjä pystytään kehittämään niin, että asiakasaikaa saadaan lisättyä nykyisestä.

Tilaisuudessa esitettiin huoli myös siitä, että kotiin jää neljän seinän vangiksi ihmisiä, joille koti ei enää ole turvallinen ja inhimillinen paikka. Ministeri Mäntylä luetteli, että esimerkiksi yksinasuvien muistisairaiden palvelutarpeeseen vastaaminen vaatii perinpohjaista palvelutarpeenkartoitusta ja vankkaa keskusteluyhteyttä eri toimijoiden ja ammattiryhmien välillä, mutta myös yhteisöllistä rohkeutta ottaa tarvittaessa matalalla kynnyksellä yhteyttä kunnan sosiaalitoimeen, jos huomaa jonkun tarvitsevan enemmän tukea.

Ministeri huomautti, että kotiin saatavat palvelut alkavat tällä hetkellä usein liian myöhään.Turhaa tilastointia, kirjaamista, kokouksia ja byrokratiaa on vähennettävä, jotta hoitajien aika säästyy olennaiseen: asiakkaille. Tällöin hoitajat tuntevat asiakkaansa paremmin, hoito ja kohtaaminen on yksilöllistä ja palvelutarpeen muutoksiin pystytään vastaamaan ajoissa.

Kehitystä yhteistyöllä

STM:n projektipäällikkö Anja Noro vakuutti yhdessä muiden kanssa, että kotihoidon laatu varmistetaan monin tavoin. Muun muassa vanhuspalvelulain mukainen palautteen kerääminen auttaa kehittämään palveluita tarpeita vastaaviksi. THL:ssä on myös meneillään tutkimus iäkkäiden kokemasta hoidon laadusta. Lisäksi on kysyttävä työn tekijöiltä, eli kuultava kotihoidon henkilöstöä kehittämistyön osana.

Myös kärkihanketta vahvistetaan kokemusasiantuntijuudella. Noro on kuullut Muistiaktiivien näkemyksiä, ja hanketta voi kuka tahansa edelleen kommentoida Ota kantaa -palvelussa.

Lisätietoja: