Julkaistu 16.1.2017
Muistiliiton strategia on uudistunut
Muistiliiton strategia on uudistunut
Muistiliiton tuore strategiakausi on käynnistynyt. Liiton työtä luotsaa vuoteen 2020 asti visio: Muistiliitto, muistisairaiden ja läheisten oma järjestö, on vahva, vaikuttava ja välittävä muistiystävällisen Suomen rakentaja.
Toiminnan painoalueet tuleville neljälle vuodelle ovat:
- Oman näköistä elämää ja osallisuutta – Muistisairaalla ihmisellä ja hänen läheisellään on oikeus aktiiviseen elämään muistiystävällisessä Suomessa.
- Aivoterveyttä ja arjen muutoksia – Aivoterveyttä edistetään, muistisairauksia ehkäistään, muistisairaat saavat tukea, hoivaa ja kuntoutusta kotona ja yhteisökodissa.
- Yhdessä vaikuttaen – Muistiliitto jäsenyhdistyksineen tekee vaikuttavaa yhteistyötä
– Käymme innolla työhön uuden, innostavan strategiamme ohjaamina. Tavoitteissamme korostuu muistisairaan ja läheisen näkökulma ja aktiivinen rooli, sekä se, että haluamme tehdä entistä tiiviimmin työtä koko palvelujärjestelmän, julkisen ja yksityisen, kanssa yhdessä. Toki pitäen kiinni omasta järjestöllisestä roolistamme monimuotoisessa kehittämistyössä, vapaaehtois- ja vertaistoiminnassa ja aktiivisessa kansalaistoiminnassa, kertoo Muistiliiton toiminnanjohtaja Eila Okkonen.
Lisätietoja:
Muita uutisia
Julkaistu 6.6.2023
Julkaistu 6.6.2023
Julkaistu 2.6.2023