Julkaistu 22.11.2016
Vuoden toimintaterapeutti Oulun Seudun Muistiyhdistyksestä
Vuoden toimintaterapeutti Oulun Seudun Muistiyhdistyksestä
Suomen Toimintaterapeuttiliitto ry (TOI) on valinnut Oulun Seudun Muistiyhdistyksen toimintaterapeutti Maaret Meriläisen Vuoden Toimintaterapeutiksi 2016.
Suomen Toimintaterapeuttiliitto ry jakaa Vuoden Toimintaterapeutti -kunniamaininnan toimintaterapeutille, joka edistää toimintaterapian yhteiskunnalliseen asemaa. Meriläisen valintaa perustellaan seuraavasti:
"Toimintaterapian asiantuntijana [Maaret Meriläinen] on mahdollistanut laaja-alaisesti toimintaa ja osallisuutta muistisairaille ja ollut mukana kehittämässä moniammatillisia arviointimenetelmiä sekä ryhmämuotoista kuntoutusta. Maaret Meriläinen on innostunut kehittämään kuntoutuspalveluja ja myös huolehtii tiedon jakamisesta kollegiaalisesti."
Asiantuntijana lähellä ihmisen arkea
Meriläinen on kokenut muistisairaiden kuntoutuksen asiantuntija. Hän kertoo, ettei tee työtä sairauskeskeisesti, vaan jäljellä olevaan toimintakykyyn, voimavaroihin ja mielenkiinnon kohteisiin keskittyen.
– Tärkeää on ylläpitää toivoa. Vaikka ihmisellä olisi etenevä muistisairaus, oikeanlaisella toiminnalla voidaan tukea osallistumista ja toimijuutta. Onnistumiset ja uusien mielekkäiden asioiden kokeileminen vaikuttavat mielialaan ja heijastuvat myös arkielämään kotona. Tärkeä osa työtäni on ympäristön asenteisiin vaikuttaminen ja muistisairauksiin liittyvän stigman vähentäminen.
Muistiliitto onnittelee!
Lisätietoja:
- toimintaterapeutti Maaret Meriläinen / Oulun Seudun Muistiyhdistys ry, p. 040 520 9172
- toiminnanjohtaja Leila Mäkelä / Suomen Toimintaterapeuttiliitto ry, p. 040 823 4413
Muita uutisia
Julkaistu 21.9.2023
Julkaistu 14.9.2023
Julkaistu 12.9.2023