Julkaistu 13.1.2016

Uusi ohjelmasarja

Unohtumaton muisti

Unohtumaton muisti on uunituore ohjelmasarja, jossa käydään suoraa ja koskettavaa puhetta muistisairauksista 12 jakson verran. Keskustelut luotsaa kirjoittaja Hanna Jensen, joka pohtii 12 vieraan kanssa kiperiä kysymyksiä ja päästää kuulijan muistisairaiden ihmisten, heidän läheistensä sekä muistityön ammattilaisten maailmaan.

Jensen on elänyt muistisairaan isänsä rinnalla ja käy keskusteluissa läpi myös omia muistojaan isän sairaudesta. Upealla rohkeudella omia kokemuksiaan jakavat myös esimerkiksi Jouni Rasi ja Juha Lehtinen, itse muistisairauteen työiässä sairastuneet, sekä Tiia Ung, jonka yksinhuoltajaisä sairastui etenevään muistisairauteen Tiian ollessa vasta kymmenvuotias. Ulla-Maija Vähä ja Päivi Pirhonen kertovat sairauden nurjista ja raadollisistakin puolista läheisen näkökulmasta.

Eräs monessa jaksossa sitkeästi toistuvista teemoista on muistisairaan ihmisen oikeus hyvään elämään diagnoosista huolimatta. Tätä pohtivat muun muassa muistisairaan äitinsä tytär, europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen, Etelä-Pohjanmaan Muistiyhdistyksen toiminnanjohtaja Minna Huhtamäki-Kuoppala, geriatri Maisa Karjula sekä geroartisti Taina Semi. Pari- ja perhepsykoterapeutti Sanna Aavaluoma taas antaa lämminhenkisiä parisuhdevinkkejä niin muistiperheisiin kuin itse kullekin.

Ohjelmasarja on toteutettu yhteistyössä Muistiliiton kanssa.

Lisätietoja ja luettavaa:

Heidi Härmä
viestintäkoordinaattori, Muisti-lehden toimitussihteeri
puh. 09 6226 2015, 044 727 8715
heidi.harma@muistiliitto.fi
Muistiliiton yleisviestintä, verkkoviestintä ja sosiaalinen media, järjestön sisäinen viestintä.

Heidi Härmä
viestintäkoordinaattori, Muisti-lehden toimitussihteeri
puh. 09 6226 2015, 044 727 8715
heidi.harma@muistiliitto.fi
Muistiliiton yleisviestintä, verkkoviestintä ja sosiaalinen media, järjestön sisäinen viestintä.