Ajankohtaista

Kaikki uutiset

Julkaistu 7.12.2015

Uudenmaan Muistiluotsille Mielekäs-tunnustus

Uudenmaan Muistiluotsille Mielekäs-tunnustus

Uudenmaan Muistiluotsi, jota hallinnoi espoolainen Espoon ja Kauniaisten Muistiyhdistys ry, sai merkittävän tunnustuksen 7.12.2015. Uudenmaan Muistiluotsille myönnettiin sosiaali- ja terveysministeriön Mielekäs-tunnustus, jonka ojensi Helsingissä Paasitornissa pidetyssä ohjelman päätösseminaarissa STM:n ylijohtaja Leo Suomaa.

Mielekäs-tunnustus myönnetään sosiaali- ja terveydenhuoltoalan vetovoimaisille työpaikoille. Mielekäs-ohjelmassa vetovoimaiseksi nimettävältä toimijalta edellytetään palvelun korkean laadun sekä asiakastyytyväisyyden lisäksi onnistuneita toimintatapoja henkilöstön hyvinvoinnin ja työhön sitoutumisen lisäämiseen, oikeudenmukaista ja osallistavaa johtamista, työpaikan turvallisuutta sekä kykyä ylläpitää ja edistää henkilöstön terveyttä.

Uudenmaan Muistiluotsin toiminnasta vastaava Sanna Suvisalmi kertoo lehdistötiedotteessaan:"Olemme valtavan ylpeitä ja iloisia, että Työterveyslaitoksen työpsykologi Tiina Koiviston haastattelun perusteella työyhteisömme täyttää nämä kriteerit. Erityisen tärkeältä tämä tuntuu koko kolmannen sektorin ja järjestöjen puolesta. Olemme esimerkkinä siitä, että järjestömaailma työllistää paljon ammattilaisia, jotka kehittävät niin toiminnan sisältöä kuin työtään ja tapaansa työskennellä."

Muistiliitto onnittelee mielekästä työyhteisöä!

Lisätietoja: