Julkaistu 2.12.2013
Ulla Kuusisto on Meri-Lapin vuoden vapaaehtoinen
Ulla Kuusisto on Meri-Lapin vuoden vapaaehtoinen
Meri-Lapin vuoden vapaaehtoinen on Länsi-Pohjan Muistiyhdistyksen puheenjohtaja Ulla Kuusisto.
Arjen sankarit eivät laske työtunteja
Arjen sankarit tekevät tärkeää työtä, kun yhä enemmän vastuuta sairaiden ja heikkojen huolenpidosta siirretään vapaaehtoisvoimille.
– Uskomatonta, miten vapaaehtoiset jaksavat antaa panostaan ja vertaistukea. Tunteja laskematta autetaan ja avustetaan ihmisiä, sanoo Pohjoisen yhteisön tuen Majakan vapaaehtoistyön koordinaattori Mira Karhu.
Meri-Lapin vuoden vapaaehtoisena palkitaan kemiläinen Ulla Kuusisto, Länsi-Pohjan Muistiyhdistyksen vetäjä.
– Me toimimme vertaistukena muistisairaille ja heidän läheisilleen, mutta myös muistiasioista kiinnostuneille, Ulla Kuusisto sanoo.
– Kahden viikon välein 30-40 ryhmään kuuluvaa kokoontuu Majakka-taloon. Se on iso määrä ja kertoo vertaistuen tarpeesta.
Palkittu Kuusisto lähettää terveisiä Kemin päättäjien suuntaan.
– Kun on näinkin isosta ryhmästä kysymys, toivoisimme apua, että tilamme saadaan kuntoon ja viihtyisiksi.
Meri-Lapin vapaaehtoisjärjestöt ja -yhdistykset esittelevät lauantaina toimintaansa kello 15 saakka messuilla Valtakadulla sijaitsevassa Kemin Tietotalossa. Samalla kerätään varoja toiminnan pyörittämiseen.
Lähde: Pohjolan Sanomat
Muita uutisia
Julkaistu 21.9.2023
Julkaistu 14.9.2023
Julkaistu 12.9.2023