Julkaistu 6.3.2020

Tällä viikolla vietetään Aivoviikkoa

Tällä viikolla vietetään Aivoviikkoa. Muistiliitto nostaa viikon aikana esiin terveelliset elintavat, sillä niiden merkitys myös muistille on merkittävä.

Elintavoilla tiedetään olevan vaikutusta muistisairauksien riskiin. Suomalainen Finger-tutkimus on osoittanut, että noudattamalla monipuolista elintapaohjelmaa voidaan parantaa ikääntyneiden kognitiivisia toimintoja ja ehkäistä muistitoimintojen heikentymistä.

–  Elintavoilla on myös mahdollista myöhentää muistisairauden oireiden ilmaantumista useilla vuosilla, vaikka muistisairautta ei voitaisi kokonaan ennaltaehkäistä, sanoo Muistiliiton toiminnanjohtaja Katariina Suomu.

Myös muistisairaalle ihmiselle aivoterveelliset elämäntavat ovat tärkeitä, sillä ne ylläpitävät toimintakykyä.

– On tärkeää, että ihmisille olisi tiedon lisäksi tarjolla tukea ja ohjausta hyvien elintapojen toteuttamiseksi, Suomu toteaa.

Aivoviikon on tuonut Suomeen Neurologiset vammaisjärjestöt, johon myös Muistiliitto jäsenyhdistyksineen kuuluu.