Julkaistu 7.5.2015
TERVE-SOS-palkinto Oulun Seudun Muistiyhdistykselle
TERVE-SOS-palkinto Oulun Seudun Muistiyhdistykselle
Oulun Seudun Muistiyhdistyksen kehittämä Muistoista Musiikiksi -toimintamalli on saanut valtakunnallisen TERVE-SOS-palkinnon. Lisäksi palkittiin Nuorten hyvinvointikertomus. Palkinnon saajat päätti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen arviointiraadin esityksestä THL:n järjestelmät-osaston osastopäällikkö.
Vuoden 2015 TERVE-SOS-palkinto on tunnustus Ihminen ensin: Tavoitteena toimivat ja kesätävät sosiaali- ja terveyspalvelut -teemaan sopivalle, sosiaali- ja terveysalan tutkimus-, kehittämis- tai kokeiluhankkeen tuloksena syntyneelle innovatiiviselle tai poikkeuksellisen onnistuneelle ratkaisulle.
Palkinnosta kisaili myös Etelä-Pohjanmaan Muistiyhdistyksen Lahjoita lukuhetki -malli. Etelä-Pohjanmaan Muistiyhdistyksen Kylille kulttuuria -toimintamalli voitti viime vuonna TERVE-SOS-yleisöäänestyksen.
Muistiliitto onnittelee!
Muita uutisia
Julkaistu 30.11.2023
Julkaistu 22.11.2023
Julkaistu 18.11.2023