Julkaistu 13.1.2016

#MuistiMike ehdolla Vuoden Terveysteoksi

Health Award on uusi palkinto Suomen terveysalan huippusaavutuksille ja niiden tekijöille. Palkinnot jaetaan Vuoden Terveysteolle sekä Vuoden Terveysinnovaatiolle. Vuoden Terveysteoksi on ehdolla myös Etelä-Pohjanmaan Muistiyhdistyksen ja Oulun Seudun Muistiyhdistyksen MIKE-työväline.

MIKE-työväline on muistisairaan ihmisen koetun elämänlaadun sekä psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn arvioinnin ja seurannan työväline. Se sisältää haastattelu- ja havainnointiosiot sekä manuaalin arvioijan käyttöön. MIKE antaa muistityön ammattilaisille uuden keinon saada esiin muistisairaan ihmisen oma näkemys elämänlaadustaan. MIKEn avulla tuetaan muistisairaan ihmisen tunnetta itsemääräämisoikeuden säilymisestä.

MIKE-työvälineen ovat kehittäneet Oulun Seudun Muistiyhdistyksen Vielä Virtaa -hankkeen Maaret Meriläinen ja Minna Kangas sekä Etelä-Pohjanmaan Muistiyhdistyksen Kulttuurista Muistoja -hankkeen Katja Kujala ja Manar Ameli. Molemmat hankkeet kuuluvat Eloisa Ikä -avustusohjelmaan (RAY ja VTKL).

Vuoden Terveysteko myönnetään organisaatiolle, oppilaitokselle tai henkilölle, joka on toteuttanut vuoden 2015 aikana yksittäisen terveysteon tai terveystekojen sarjan, ja joka hyödyttää tai voisi hyödyttää suomalaisten terveyttä ja hyvinvointia. Health Awards tuomariston valitsema voittaja julkistetaan 29.1.2016 Helsingissä pidettävässä Health Awards & Foresight Forum 2016 -tapahtumassa.

Lisätietoja:

Heidi Härmä
viestintäkoordinaattori, Muisti-lehden toimitussihteeri
puh. 09 6226 2015, 044 727 8715
heidi.harma@muistiliitto.fi
Muistiliiton yleisviestintä, verkkoviestintä ja sosiaalinen media, järjestön sisäinen viestintä.