Julkaistu 2.2.2018
Muistiliitto hakee kahta työntekijää
Muistiliitto hakee kahta työntekijää
Muistiliitto hakee asiantuntijaa Minun valintani -hankkeeseen sekä suunnittelijaa Iloa ja voimaa - valtakunnalliseen vapaaehtoistoiminnan koordinaatiohankkeeseen. Molempien hankkeiden toimintaa tuetaan Veikkauksen tuotoilla.
Asiantuntija
Haemme asiantuntijaa Minun valintani -hankkeeseen (2018–2020). Toimipaikka sijaitsee Helsingissä.
Hankkeen tavoitteena on vahvistaa muistisairaiden ja läheisten kykyä tehdä harkittuja valintoja uudistuvassa sote-toimintaympäristössä sekä edistää muistisairaiden ihmisten kuulemista oman elämänsä asiantuntijoina. Hankkeessa selvitetään sote-ympäristön nykytila ja kehittämiskohteet muistisairaan ja läheisen valinnanvapauden toteutumisen näkökulmasta sekä kehitetään muistisairaille ja läheisille valinnanvapautta tukevia välineitä.
Asiantuntijan tehtävänä on
- kehittää tuetun päätöksenteon toimintamalleja valinnanvapauden tueksi muistisairaille ja heidän läheisilleen
- vastata toiminnan toteuttamisesta hankesuunnitelman mukaisesti
- vastata hankehallinnosta sisältäen talousseurannan, arvioinnin sekä selvitysten ja hakemusten tekemisen rahoittajalle.
Hakijalta edellytetään
- soveltuvaa korkeakoulututkintoa
- perehtyneisyyttä sote- ja maakuntauudistukseen sekä muistisairauksien hoito ja palvelujärjestelmiin
- muistisairauksien tuntemusta
- itsenäistä työotetta sekä yhteistyötaitoja
- matkustusvalmiutta.
Arvostamme kehittämis- ja hankeosaamista ja hyvää kokonaisuuksien hallintaa, innovatiivista ja positiivista asennetta, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kokemusta kansalaisjärjestötoiminnasta.
Tarjoamme mielekästä työtä muistiyhdistysverkoston parissa sekä asiantuntijatyöyhteisön tuen. Työ voi sisältää ajoittain ilta- tai viikonlopputyötä. Työ alkaa 1.4. tai sopimuksen mukaan mahdollisimman pian.
Lisätietoja
Minna Teiska p. 044 727 7406, soittoajat 6.2. klo 9–11, 8.2. klo 15–17, 15.2. klo 10.30-12 ja klo 13-15 (soittoaikaa päivitetty 12.2.).
Hakeminen
CV sekä vapaamuotoiset hakemukset palkkatoiveineen viim. 18.2. osoitteeseen minna.teiska@muistiliitto.fi. Otsikkokenttään "REKRY Minun valintani -hanke".
Suunnittelija
Haemme suunnittelijaa Iloa ja voimaa – Valtakunnalliseen vapaaehtoistoiminnan koordinaatiohankkeeseen (2017–2020). Toimipaikka sijaitsee Helsingissä.
Hankkeen tavoitteena on muistisairaiden ja heidän läheistensä osallisuuden ja toimijuuden sekä hyvän elämänlaadun ja hyvinvoinnin edistäminen valtakunnallisesti Muistiliiton jäsenyhdistysten muodostaman verkoston kanssa. Hankkeella varmistetaan jäsenyhdistysten yhteinen vapaaehtoistoiminnan kehittäminen ja toiminnan näkyvyys sekä vapaaehtoistoiminnan hyvien käytäntöjen ja työvälineiden leviäminen, juurruttaminen ja yhdistysten välinen vertaisoppiminen. Koordinaatiohankkeessa kehitetään vapaaehtoistoiminnan työkaluja, mallinnetaan sekä etsitään uusia vapaaehtoistoiminnan ja siihen kannustamisen keinoja. Hankkeessa työskentelee kaksi työntekijää.
Etsimämme henkilö on järjestöosaaja, joka taitaa vapaaehtoistoiminnan kehittämisen muistiyhdistyksissä. Suunnittelija ratkoo alueellisia erityiskysymyksiä, etsii ratkaisuja yhdistysten tilanteisiin ja näiden pohjalta mallintaa vapaaehtoistyötä hankesuunnitelman mukaisesti.
Suunnittelijan tehtävänä on
- tarjota tuki paikallisyhdistyksille vapaaehtoistoiminnan kehittämisessä
- kehittää vapaaehtoistoimintaan liittyviä työkaluja sekä vapaaehtoistoiminnan ja siihen kannustamisen keinoja
- viedä eteenpäin hankkeen sisällöllistä toteuttamista ja kehittämistä yhdessä hankkeen toisen työntekijän kanssa
Hakijalta edellytetään:
- soveltuvaa korkeakoulututkintoa
- kokemusta kansalaisjärjestötoiminnasta
- vahvaa kokemusta vapaaehtoistoiminnasta
- itsenäistä työotetta sekä yhteistyötaitoja
- matkustusvalmiutta
Arvostamme innovatiivista ja positiivista asennetta, innostusta kansalaisjärjestöjen toimintaan, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä tietoutta muistisairauksista.
Tarjoamme mielekästä työtä aktiivisen muistiyhdistysverkoston parissa sekä asiantuntijatyöyhteisön tuen. Työ voi sisältää ajoittain ilta- tai viikonlopputyötä. Työ alkaa sopimuksen mukaan mahdollisimman pian.
Lisätietoja
Kaisa Kauhanen p. 044 727 7401, soittoajat ma 5.2. klo 8–11, ma 12.2. klo 14–15 ja ti 13.2. klo 8–11.
Hakeminen
CV ja vapaamuotoiset hakemukset palkkatoiveineen viim. 18.2. osoitteeseen minna.teiska@muistiliitto.fi. Otsikkokenttään ”REKRY vapaaehtoistoiminnan suunnittelija”.
Muita uutisia
Julkaistu 21.9.2023
Julkaistu 14.9.2023
Julkaistu 12.9.2023