Julkaistu 17.9.2018

Muistiviikko 2018

Muistikummit ovat arjen hyväntekijöitä

Me kaikki voimme olla hyväntekijöitä arjessa – muistikummeja. Muistikummitoiminta käynnistyy tällä viikolla (17.23.9.) vietettävällä Muistiviikolla eri puolilla Suomea. Muistiviikon teemana ovatkin tänä vuonna muistiystävälliset teot.

Muistikummius on tämän päivän kansalaistaito. Tunnin mittaisessa kummituokiossa tuleva muistikummi oppii ja oivaltaa muistisairauksista viisi tärkeää asiaa. Tämän jälkeen kummi voi helposti tehdä muistiystävällisiä tekoja omassa arjessaan: Laulattaa omaa mummoa, jolla on muistisairaus tai käydä tapaamassa muistisairasta kummitätiä. Hakea lasten kanssa kirjastoon muistisairas naapurin ikäihminen, joka ei sinne muuten pääsisi. Pelata yhdessä muistipelejä. Kertoa tilaisuuden tullen, että muistisairaus ei ole pelottava asia ja että muistisairaan kohtaamiseen pätevät ihan samat asiat kuin kenen tahansa ihmisen kohtaamiseen.

Jokainen muistikummi voi valita, miten toimii muistikummina. Tehdä juuri sen verran kuin omaan elämäntilanteeseen sopii. Kaikilla teoilla rakennamme yhdessä muistiystävällistä Suomea.

Kummitoimintaan voi osallistua myös ryhtymällä muistijärjestön vapaaehtoiseksi, joka pitää kummituokioita. Yksi heistä on Vehmersalmelta kotoisin oleva Tiina Halonen, 47, joka kouluttautui muistikummilähettilääksi Kuopiossa.

– Muistikummituokion voi viedä vaikkapa eläkeläisjärjestöjen tapaamiseen tai opiskelijoille. Haluan, että ihmisten asenteet muuttuvat muistisairaita kohtaan. Oma muistiystävällinen tekoni oli, että vein sukulaismiehen käymään hänen lapsuudenkodissaan, jonne hän kaipasi. Se oli hyvä reissu.

Lapin Muistiyhdistyksessä työskentelevä Niina Pulli, 31, kertoo, että kummituokiossa tehtävät konkreettiset harjoitukset auttavat pääsemään hyvin sisään muistisairaan ihmisen maailmaan. Kummius kutsuukin asettumaan muistisairaan rinnalle.

– Muistiystävällinen tekoni on, että kiinnitän huomiota omaan puhetapaani hoitajana, Rovaniemeltä kotoisin oleva terveydenhoitaja kuvailee. 

Kummeja on jo yli 30 maassa

Muistikummit kuuluvat maailmanlaajuiseen Dementia Friends -liikkeeseen, joka on saanut alkunsa Englannista ja Japanista. Tämä liike on kaikkien aikojen suurin ponnistus sen saavuttamiseksi, että mielikuvat muistisairauksista muuttuvat ja niihin liittyvät leimat pyyhitään pois. Muistikummeja on tällä hetkellä jo 14 miljoonaa yli 30 maassa, viidessä maanosassa.

– Lähes kaikilla suomalaisilla on jonkinlainen suhde eteneviin muistisairauksiin, niin yleisiä ne ovat. Siksi uskomme, että tieto muistisairauksista ja etenkin muistisairaan ihmisen arvostava ja ymmärtävä kohtaaminen on tämän päivän kansalaistaito, Muistiliiton asiantuntija Kirsti Kuusterä kuvailee.

Muistikummitoiminta käynnistyy tällä viikolla vietettävällä Muistiviikolla eri puolilla Suomea. Lisätietoja kummien toiminnasta ja lähimmän kummituokiosi löydät Muistikummien sivuilta.

Lisätietoja: