Julkaistu 28.1.2017
Muistijärjestön jäsenmäärä kasvaa
Muistijärjestön jäsenmäärä kasvaa
Vahvaa ja vaikuttavaa muistisairaiden ihmisten ja heidän läheistensä järjestöä rakennettiin vuonna 2016 muistiyhdistysten jäsenhankintakampanjalla. Kampanjan tavoitteena oli, että yhä useampi muistisairas ja läheinen löytää muistiyhdistyksen tuen ja toiminnan piiriin. Tällä kertaa kampanjalla lähestyttiin erityisesti muistisairaita ihmisiä.
Muistiyhdistysten jäsenistöstä valtaosa on perinteisesti ollut muistisairaiden ihmisten omaisia ja läheisiä – ja Muistiliitto jäsenyhdistyksineen onkin molempien, muistisairaiden ja heidän läheistensä, ikioma järjestö. Muistiyhdistykset tarjoavat paljon tukea ja toimintaa molemmille.
– Kansalaisjärjestön vaikutusvalta perustuu sen jäsenistöön. Siten jokainen muistiyhdistyksen jäsenyys on vahva kannanotto sekä ääni muistisairaiden ja läheisten oikeuksien edistämiselle, toteaa järjestöjohtaja Anna Tamminen.
Neljän kuukauden kampanja-aikana järjestöön liittyi yhteensä 171 uutta muistisairasta jäsentä. Jäsenhankintakampanjassa vuoden 2016 palkintosijoille ylsivät:
- Määrällisesti eniten jäseniä hankkinut yhdistys: Keski-Suomen Muistiyhdistys ry
- Toinen sija: Pirkanmaan Muistiyhdistys ry
- Kolmas sija: Oulun Seudun Muistiyhdistys ry
- Suhteellisesti eniten jäseniä hankkinut yhdistys: Savonlinnan Seudun Muistiyhdistys ry
- Toinen sija: Mäntsälän ja Pornaisten Muistiyhdistys ry
- Kolmas sija: Sipoon Muisti ry
Kampanja-aika oli 1.9.–31.12.2016. Jäsenmäärän muutosta seurattiin suhteessa 31.8.2016 jäsenmäärään. Vuoden parhaat jäsenhankkijat palkittiin Muistiliiton yhdistysjohdon päivillä 28.1.2017.
Lisätietoja:
Muita uutisia
Julkaistu 21.9.2023
Julkaistu 14.9.2023
Julkaistu 12.9.2023