?> Maailmanlaajuisesti suurin osa muistisairauksista jää diagnosoimatta :: Muistiliitto

Ajankohtaista

Kaikki uutiset

Julkaistu 23.9.2021

Maailmanlaajuisesti suurin osa muistisairauksista jää diagnosoimatta

Maailmanlaajuisesti 75 prosenttia kaikista muistisairauksista jää diagnosoimatta, kertoo Alzheimer’s Disease Internationalin uusin raportti. Yhtenä syynä tähän on se, että osa terveydenhuollon ammattilaisista ajattelee diagnoosin olevan turha.

Alzheimer’s Disease International (ADI) vuosittainen raportti käsittelee tänä vuonna sairauden diagnostiikkaa. Muistisairauksiin liittyvä stigma on sen mukaan edelleen iso ongelma diagnosoinnille. Raportin mukaan maailmanlaajuisesti terveydenhuollon ammattilaisilta yksi kolmesta ajattelee, että muistisairauksille ei voi tehdä mitään, mikä tekee niiden diagnosoinnista turhaa.

– Tiedon puute ja stigma terveydenhuollossa haittaavat edelleen yrityksiä tukea muistisairauteen sairastuneita, sanoo ADI:n johtaja Paola Barbarino.

– Ne ovat johtaneet myös hälyttävän alhaiseen diagnoosien määrään.

Raportti arvioi, että maailmanlaajuisesti 41 miljoonaa muistisairauteen sairastunutta ihmistä on ilman diagnoosia. Koronapandemia on vaikeuttanut tilannetta entisestään, sillä 90 prosenttia haastatelluista terveydenhuollon ammattilaisista arvioi sen hidastaneen muistisairauksien diagnosointia.

Kolme neljästä ammattilaista arvioi kuitenkin diagnoosia etsivien ihmisten lisääntyvän määrän tulevaisuuden suureksi haasteeksi.

– Muistisairailla ihmisillä on oikeus tietää heidän diagnoosinsa, jotta he tietäisivät, mitä tehdä seuraavaksi. Muistisairaudet ovat eteneviä ja sairastuneiden määrä kasvaa vuosittain. Eri maiden hallitusten pitää valmistautua tähän, toteaa Barbarino.

Raportin "Journey through the diagnosis of dementia” toteutti McGill-yliopisto Kanadassa.