Julkaistu 29.8.2014

Itsemääräämisoikeuden vahvistaminen etenee – muistisairaiden hoitokäytäntöön muutoksia

Laki itsemääräämisoikeudesta on tulossa eduskunnan käsittelyyn syyskuun alussa. Lain tarkoituksena on muun muassa vahvistaa asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeutta, ehkäistä ennalta rajoitustoimenpiteiden käyttöä sekä varmistaa, että asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeutta tai muita perusoikeuksia rajoitetaan vain silloin, kun se on välttämätöntä. Uutta lainsäädäntöä on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriön asettamassa työryhmässä vuoden 2010 heinäkuusta alkaen ja valmistelun aikana on kuultu laajasti asiantuntijoita sekä järjestöjä.

Muistiliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd) on erittäin tyytyväinen, että itsemääräämisoikeuslaki saadaan viimein eduskunnan käsittelyyn.

Keskuudessamme on ihmisiä, joiden kohdalla itsemääräämisoikeus toteutuu erittäin huonosti tai ei ollenkaan, Mäkisalo-Ropponen toteaa.

– Esimerkiksi kehitysvammaisten, mielenterveysasiakkaiden ja muistisairaiden hoidossa joudutaan joskus käyttämään rajoittavia toimenpiteitä. Valitettavasti niitä käytetään turhankin takia. Muistisairaita saatetaan estää liikkumasta turvallisuuteen vedoten tai heille annetaan rauhoittavia lääkkeitä levottomaan tai aggressiiviseen käyttäytymiseen. Muistisairaiden kohdalla tämänkaltaisilla toimenpiteillä aiheutetaan toimintakyvyn nopea heikentyminen. Pitkäaikaisosastoillamme on ihmisiä, joista on tehty liikkumisen rajoittamisella ja rauhoittavilla lääkkeillä vuodepotilaita. Taustalla on usein tietojen, taitojen ja valmiuksien puutteellisuus. Liian usein ajatellaan, että muistisairaita voi "hoitaa kuka tahansa". Todellisuudessa heidän hoitonsa vaatii korkeatasoista erityisosaamista. Ammattitaitoinen hoitaja osaa kohdata ja auttaa muistisairaita ihmisiä esimerkiksi ilman sitomista tai rauhoittavaa lääkitystä.

Itsemääräämisoikeuslain tavoitteena on mahdollistaa kehitysvammaisille, muistisairaille ja mielenterveysasiakkaille itsemääräämisoikeuden mahdollisimman suuri toteutuminen. Lähtökohtana tulee olla itsemääräämisoikeuden tukeminen ja rajoittavien toimenpiteiden käytön minimointi, Mäkisalo-Ropponen toteaa lopuksi.

Itsemääräämisoikeuslain on tarkoitus tulla voimaan 1.11.2014. Lain toimeentulon tueksi on valmistelu yhteistyössä eri toimijoiden kanssa toimeenpano-ohjelmaa, koulutusta ja ohjeistusta, jossa korostetaan erityisesti ennakointia sekä hoidon ja huolenpidon toteuttamista ilman rajoitustoimenpiteitä.

Lisätietoja:

Merja Mäkisalo-Ropponen
Muistiliiton puheenjohtaja, kansanedustaja
puh. 09 432 3124
merja.makisalo-ropponen@eduskunta.fi