Ajankohtaista

Kaikki uutiset

Julkaistu 9.2.2018

Hyvä teko ikäihmiselle -tunnustus Länsi-Pohjan Muistiyhdistykselle

Hyvä teko ikäihmiselle -tunnustus Länsi-Pohjan Muistiyhdistykselle

Länsi-Pohjan Muistiyhdistys on saanut Kemin vanhusneuvoston jakaman Hyvä teko ikäihmisille 2017 -tunnustuspalkinnon.

Palkinto jaettiin tunnustuksena vanhustyötä ja vanhusten elinympäristöä kehittäneelle yhteisölle, joka on ottanut käyttöön uusia, innovatiivisia toimintatapoja, jotka edesauttavat ikäihmisten hyvinvointia. Voittajan valinnassa huomioitiin uudenlainen tapa toimia, ajankohtaisuus, jatkuvuus, vaikuttavuus sekä teon/hankkeen toteutus ja toimiminen käytännössä.

Palkinto kunniakirjoineen jaettiin Kemin vanhusneuvoston kokouksessa 2.2.2018. Sen vastaanottivat Länsi-Pohjan Muistiyhdistyksen varapuheenjohtaja Aulikki Jänis ja vapaaehtoinen Ulla Kuusisto.

Aktiivista toimintaa

Länsi-Pohjan Muistiyhdistys järjestää toimintaa kotona asuville muistisairaille ja muistiperheille sairauden eri vaiheissa. Kaikki yhdistyksen toiminta on vapaaehtoistytöä, sillä yhdistyksellä ei ole palkattuja työntekijöitä.

Ensi vuonna 30 vuotta täyttävän yhdistyksen perustoimintaa ovat esimerkiksi vertais-, liikunta- ja muistinhuoltoryhmät, muistikahvilat sekä virkistystoiminta. Yhdistyksen toimijat pitävät myös luentoja vaihtelevista aiheista. Lisäksi yhdistyksellä on neuvontapuhelin, ja sen toimistolta saa neuvontaa myös kasvotusten.

Yhdistyksen toiminnan avulla pyritään myös vähentämään ikääntyneiden yksinäisyyttä ja tarjotaan omaishoitajille mahdollisuuksia rentoutua, kun vapaaehtoistyöntekijät huolehtivat muistisairaasta läheisestä.

Mukana on ikäihmisiä, jotka kokevat toimintamme juuri heille mielekkääksi. Ei tarvitse olla suoriutuja, vaan saa tulla juuri sellaisena kuin on. Kaikki hyväksytään omana itsenään, ja esimerkiksi pienessä vertaisryhmässä saa tukea vaikeissakin tilanteissakertoo Kuusisto.

Nyt saatu 1 000 euron palkinto lämmittää yhdistystoimijoiden mieltä.

Ai että me ollaan täällä tyytyväisiä, kun toimintamme on huomioitu Kemin kaupungin toimesta, toteaa Kuusisto.

Lisätietoja: