Julkaistu 28.5.2015
Eduskunnan muistikerho järjestäytyi
Eduskunnan muistikerho järjestäytyi
Vuonna 2011 perustettu eduskunnan muistikerho piti järjestäytymiskokouksensa tiistaina 26.5.2015.
Kokouksessa valittiin eduskunnan muistikerhon puheenjohtajaksi kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd), varapuheenjohtajaksi kansanedustaja Johanna Karimäki (vihr), jäseniksi kansanedustaja Sari Essayah (kd), kansanedustaja Sari Sarkomaa (kok) ja kansanedustaja Petri Honkonen (kesk) sekä sihteeriksi ryhmäavustaja Pirjo Gerdt.
Muistiliitto järjesti keväällä Muisti15-kampanjan ja haastoi kaikki kansanedustajaehdokkaat sitoutumaan muistiystävällisen Suomen tavoitteisiin. Kaikkiaan 761 ehdokasta, joista eduskuntaan valittiin 72, allekirjoitti sitoumuksen. Eduskunnan muistikerho haluaa osaltaan olla tukemassa yhteistyötä sitoumuksen allekirjoittaneiden edustajien, Muistiliiton ja sen paikallisyhdistysten kanssa.
Eduskunnan muistikerho on avoin kaikille eduskunnassa ja eduskuntaryhmissä työskenteleville. Kansanedustajia kerhon toiminnassa on tällä hetkellä 24 edustaen lähes kaikkia eduskuntapuolueita. Muistikerhon tavoitteena on lisätä tietoa muistisairauksista, niiden hoidosta ja kuntoutuksesta, parantaa muistisairaiden asemaa yhteiskunnassamme sekä vaikuttaa muistisairaita koskevaan lainsäädäntöön.
Lisätietoja:
Muita uutisia
Julkaistu 21.9.2023
Julkaistu 14.9.2023
Julkaistu 12.9.2023