Ajankohtaista

Kaikki uutiset

Julkaistu 12.3.2018

Aivoviikko 2018: Vaali aivojasi

Aivoviikko 2018: Vaali aivojasi

Viikolla 11 (12.–18.3.2018) vietetään kansainvälistä Aivoviikkoa. Suomessa Neurologisten vammaisjärjestöjen (NV) Aivoviikon teemana on Vaali aivojasi.

NV-verkostot muistuttavat Aivoviikon tapahtumissa ympäri Suomen, että aivoterveydestä huolehtiminen kannattaa aina: nuorena ja vanhana, terveenä ja sairastuneena. Kun aivojen terveyttä vaalii kaiken ikää, on riski sairastua moniin neurologisiin sairauksiin pienempi. Aivojen suojaaminen myös vähentää riskiä saada vammoja, joiden seuraukset voivat olla pitkäkestoisia tai jopa pysyviä. Aivoista huolehtiminen tukee toimintakykyä ja voi hidastaa sen heikkenemistä myös heillä, joilla jo on joku neurologinen sairaus tai vamma.

Yhteensä NV-verkoston edustamat neurologiset sairaus- ja vammaryhmät koskettavat suoraan yli 1 500 000 henkilöä Suomessa. Neurologiset sairaudet ja vammat ovat arkipäivää myös sairaiden ja vammautuneiden läheisille ja monien eri alojen ammattihenkilöille, eli lähes jokaiselle suomalaiselle.

Touretten oireyhtymän kanssa on välillä haastavaa ja turhauttavaa. Mutta elämässäni on paljon hyvää, mikä kantaa eteenpäin ja antaa voimia. Olen kiitollinen, kertoo Niko, jolla on Touretten oireyhtymä.

NV – Neurologiset vammaisjärjestöt on 14 valtakunnallisen järjestön verkosto, jonka toiminnan tavoitteena on neurologisesti sairaiden ja vammaisten ihmisten tasa-arvoinen ja hyvä elämä.

Kansainvälistä Aivoviikkoa (Brain Awareness Week) vietetään 12.–18. maaliskuuta (viikko 11) noin 60 maassa. NV – Neurologiset vammaisjärjestöt osallistuu Aivoviikkoon Suomessa järjestämällä tietoiskuja ja yleisötilaisuuksia, jotka muistuttavat aivoterveydestä huolehtimisesta.

Lisätietoja: