Sopeutumisvalmennus

Sopeutumisvalmennus on yksilö- tai ryhmä-, avo- tai kurssimuotoista toimintaa. Se tukee muistisairaan ihmisen ja läheisen arjessa ja kotona selviytymistä ylläpitämällä ja vahvistamalla toimintakykyä ja edistämällä jaksamista ja voimavaroja.

Yleisimmin sopeutumisvalmennusta on järjestetty ryhmäkursseilla. Sairastuneet viettävät yleensä kurssilla koko ajan, ja läheiset koko ajan tai osan ajasta. Ohjelmaa voi olla sekä yhteisesti että eriytetysti.

Sairastuneille on tarjolla esimerkiksi muistijumpparyhmiä, rentoutusta, toimintaterapiaa, liikuntaa ja keskusteluryhmiä. Läheisille annetaan tietoa muistisairauksista sekä tarpeellisista tuki- ja hoitomuodoista. Kursseilla käydään myös läpi sairastumisen aiheuttamia tunteita. Tarkoituksena on luoda mahdollisuuksia vertaistukeen ja antaa keinoja arkeen.

Kelan sopeutumisvalmennuskurssit

Kelan sopeutumisvalmennuskurssit on tarkoitettu alle 76-vuotiaille muistisairautta sairastaville henkilöille, joille sairaus aiheuttaa kuntoutuksen tarpeen ja joiden voidaan olettaa hyötyvän ryhmämuotoisesta sopeutumisvalmennuksesta.

Kurssille osallistumisen edellytyksenä on, että kuntoutuja liikkuu ja toimii pääosin omatoimisesti. Kuntoutujalla tulee olla asianmukaisesti diagnosoitu varhaisen vaiheen muistisairaus tai lievä muistisairaus, kuten Alzheimerin tauti, Lewyn kappale -tauti, verisuoniperäinen muistisairaus, otsa-ohimolohkorappeuma tai Parkinsonin taudin muistisairaus tai näiden yhdistelmä.

Kelan kurssit toteutetaan avo- ja laitosmuotoisina, kuntoutujan yksilöllisen tarpeen mukaan. Kurssit kestävät viisi vuorokautta ja ne toteutetaan yhdessä jaksossa. Kurssit ovat perhekursseja, joihin osallistuu kuntoutujan lisäksi aikuin­en omainen tai läheinen. Yhdelle kurssille mahtuu 8 kuntoutujaa ja 8 läheistä.