Tietoa työikäisten muistisairauksista tarvitaan enemmän
Työikäisten muistisairauksien diagnosoinnissa on vielä haasteita. Diagnoosin jälkeen tukea tarvitsee sairastuneen lisäksi hänen perheensä.
Työikäisten eli alle 65-vuotiaiden muistisairaudet ehtivät usein edetä pitkälle ennen diagnoosia. Haasteena diagnosoinnissa on muistisairauden erottaminen työuupumuksesta, kertoo LT, neurologian erikoislääkäri Merja Hallikainen.
– Muistisairauden oireet ovat usein aivan samanlaisia kuin työuupumuksen, ja sairaus menee helposti sen piikkiin, Hallikainen sanoo.
Yleisin muistisairaus työikäisillä on Alzheimerin tauti, sen jälkeen eniten on otsa-ohimolohkorappeumasta johtuvia muistisairauksia.
Hallikaisen mukaan työelämän vaativuus on tuonut mukanaan sen, että työikäisten muistisairaudet huomataan yleensä ensimmäisenä töissä.
– Työkaverit voivat alkaa kiinnittää huomiota, että asiat eivät välttämättä tule hoidettua samalla tavalla, hän sanoo.
Tyypillistä työikäisten muistisairaudessa on lähimuistin heikkeneminen, joka johtaa jatkuviin unohteluihin. Jos työssä tarvitaan työvälineitä, ne voivat olla hukassa.
– Nykyisin lähes kaikissa töissä joudutaan opiskelemaan ja oppimaan uusia asioita jatkuvasti. Muistisairaalla uuden oppiminen on tahmeaa ja hän joutuu kysymään apua työkavereilta, sanoo Hallikainen.
Sairaus voi aiheuttaa myös keskittymiskyvyn ja tarkkaavaisuuden heikkenemistä. Itsenäisten päätösten tekeminen voi olla vaikeaa. Kuten muistisairauksissa yleensäkin, myös työikäisten muistisairauksissa oireet voivat olla todella laajat.
– Sairastuneella ei välttämättä ole ainoastaan muistin ongelmia, vaan voi olla myös esimerkiksi hahmottamisen ongelmia. Otsa-ohimolohkorappeumasta johtuvissa muistisairauksissa ensimmäiset oireet voivat olla käyttäytymisen muutokset, Hallikainen kertoo.
Työterveydessä tarvitaan valppautta
Ensimmäiset selvittelyt oireiden ilmaannuttua tehdään työterveyshuollossa, jos henkilö on työelämässä.
– Työterveyshuollon pitäisi selvittää, onko kyse työuupumuksesta ja hoitaa sitä asianmukaisesti. Jos se ei lähde korjaantumaan, pitäisi tilannetta selvittää vielä enemmän, sanoo Hallikainen.
Tietoa työikäisten muistisairauksista tarvitaankin työterveyshuoltoon enemmän.
– Tieto on lisääntynyt, mutta sitä ei ole vielä riittävästi. Pitäisi muistaa se, että meillä voi olla 7 000–10 000 työikäistä muistisairasta, se on iso joukko. Työterveyden pitää olla valpas sen suhteen, että kaikki ei ole pelkästään työuupumusta, Hallikainen toteaa.
Haasteensa tuo myös se, että muistitestit eivät työikäisten kohdalla kerro välttämättä tilanteesta.
– Muistitesteissä voi saada hyvät tulokset, vaikka kognitiiviset taidot olisivat jo selkeästi huonontuneet. Siksi kaikki epäilyt muistisairaudesta pitää ottaa vakavasti, Hallikainen korostaa.
Varhainen diagnoosi on tärkeä
Koska muistisairauden diagnosoinnissa on haasteita, monella työikäisellä diagnoosin saaminen voi kestää vuosia. Hallikaisen mukaan se on liian kauan ja diagnoosit tulisi saada nykyistä nopeammin.
– Esimerkiksi Alzheimerin taudin lääkityksellä voidaan vaikuttaa huomattavasti toimintakykyyn, jos se päästään aloittamaan ajoissa, kertoo Hallikainen.
Koska diagnoosin saaminen kestää, monella sairastuneella muistisairaus on edennyt jo niin pitkälle, että työt on lopetettava yleensä heti.
– Jos diagnoosi saataisiin aiemmin, sairastunut voisi jatkaa työssään esimerkiksi osa-aikaisena tai työtä hieman muokaten, Hallikainen sanoo.
Tietoa ja neuvontaa tarvitaan
Työikäisenä muistisairauteen sairastuneella elämäntilanne tuo mukanaan monenlaisia haasteita. Kotona voi olla vielä alaikäisiä lapsia ja puoliso voi olla edelleen työelämässä. Tukea ja tietoa tarvitseekin diagnoosin jälkeen koko perhe.
Hallikainen kertoo, että työikäisillä muistisairauksiin liittyvät kielteiset asenteet voivat näkyä vahvasti. Perheessä ei välttämättä hyväksytä diagnoosia tai siitä ei haluta kertoa kenellekään.
– Puolisolle sairastuminen on usein hirveä pettymys. Monella on sellainen kuva, että diagnoosin jälkeen jumiudutaan kotiin, eikä mitään voi enää tehdä. Siksi tarvitaan tietoa ja neuvontaa.
Myös sairastuneen lapset tarvitsevat tietoa eikä sairaudesta kertomista tulisi jättää toisen vanhemman harteille, Hallikainen toteaa.
– Nuorille olisi hyvä olla omia ryhmiä, jossa olisi asiantuntija kertomassa sairaudesta. Lisäksi siellä voisi purkaa omia tunteitaan ja käsitellä niitä yhdessä muiden kanssa, Hallikainen sanoo.
