Yrttikimpun taika

18.1.2018

Joka kolmas tunti kurkistus huoneeseen: Asta hengittää. Vaihdan hänen asentoaan, ettei hento keho painu, tarjoan juomista, mikäli on hereillä. Oikaisen tyynynrypyt, sipaisen poskea. Nuku hyvin!

Joka aamu samat askareet: pesut, puhdas paituli. Oion lakanat ja pöyhin tyynyt. Nostan hänet istuvaan asentoon vuoteessa. Aamiaiset ja aamulääkkeet. Joskus aamupala maistuu, toisinaan ei. Rutiinit toistuvat päivästä päivään, viikosta viikkoon.

Asta, tuo hento olento, on 86-vuotias muistisairas rouva. Hän ei juuri liiku, puhuu vain muutamia sanoja, mutta silmät elävät ja kertovat monenmoista, kunhan vain maltat kuunnella. Silmät kertovat, onko ruoka hyvää, asento kohdillaan. Joskus käden hento puristus on signaali jostakin toiveesta tai halusta. Mitähän hänen päässään liikkuu? Muistipätkiä lapsuudesta, nuoruudesta, metsästä, rakkaasta kissanpennusta?

Hän makaa viikosta toiseen ja me huolehdimme hänestä. Huolehdimmeko riittävästi?

Aamupesut, aamiaiset, lääkkeet, lounas, päiväkahvi, päivällinen, iltapala ja taas nukkumaan. Tässäkö koko elämän sisältö? Mihin on jäänyt aamunkoitto, lintujen laulu, ruispellon tähkäpäiden aaltoilu? Pullantuoksuiset lauantaiaamut? – Asta parka! Silmäni kostuvat, pyyhin niitä ennen kuin menen toiseen huoneeseen.

Yövuoron päätteeksi lähden kotiin nukkumaan, kotimatkalla poikkean kauppaan. Teen ostokseni, Astalle ostan levyn suklaata. Seuraavana päivänä aamupalan jälkeen sulatan mikrossa muutaman palan suklaata. Avaahan suusi! – Sujautan lusikalla lämpimän suklaan hänen suuhunsa ja ryppyiset kasvot sulavat hymyyn. Odottamaton yllätys! Puurojen, soppien, soseiden katkeamaton nauha seisahtuu! Silmät elävät, muistiin pullahtelee asioita. Oliko tämä isän tuoman tuliaisen maku tai tyttöporukan jakama makunautinto lavatanssien väliajalla? Kuka tietää, mutta koko vuode on täynnä hymyä!

Seuraavana päivänä menen puutarhaan ennen töihin lähtöä. Kesä oli sateinen, mutta kukat loistavat. Mikkelistä tuodut yrtit sekoittuvat Viron Türin puutarhamarkkinoiden erikoistuliaisten kanssa. Yrttitarhassa on värien ja tuoksujen runsautta.

Valmistelen yrttikimppuja. Kukkivan salaatin ympärille kerään minttua, salviaa, rosmariinia, oreganoa, timjamia, rakuunaa, sitruunamelissaa, anisiisoa, peikonyrttiä. Lajeja on runsaasti, niitä voi sommitella mielensä mukaisesti. Paketoin kimpun kosteaan paperiin ja ajan työpaikalle.

Kurkistus huoneeseen: Asta lepää. Odotellaan vielä. Iltakäännön yhteydessä, hänen ollessa hereillä, vien kimpun. On jo aikaa, kun hän on saanut kukkia! Silmät liikkuvat ja hymyilevät. Tunteeko hän näitä kasveja? Ananassalviaa, rosmariinia, peikonyrttiä? Nostan Astan kättä ja silitän sillä yrttikimppua, tuoksutellaan kättä, ehkä hän tunnistaa minttujentuoksun. Laitan kimpun maljakkoon yöpöydälle.

Ulkona on pimeää, mutta huoneessa loistaa kimppu. Värit kimaltelevat: ananassalvian palavan punaista, yrtti iison piispan lilaa ja keskellä tuttu komistus, keltainen kultapallo. Kuin aurinko tai syysillan täysikuu.

Huoneen täyttää yrttitarhan taianomainen tuoksahdus. Näen, että Astan aivoissa hypähtelevät tuoksuvat muistikuvat: flunssan aikaan nautittu minttutee, metsäreunan tuomen huumaava tuoksu tai juhannusyön rantaniityltä kerätyn kukkakimpun taika.

Suljen oven hitaasti, ettei kahvan napsahdus katkaise Astan tunteita. Itsellenikin jäi kukkainen mieli!

Kirjoittaja:

lähihoitaja Päivi Ravolaisen kertomuksen kynäili yliagronomi Bertalan Galambosi
Attendo Aapeliko, Imatra
bertalan.galambosi@surffi.fi

Blogi Bertalan Galambosi.jpg

Tämä teksti on vierasblogi, jonka sisältö vastaa kirjoittajan omaa näkemystä käsiteltävästä aiheesta. Kirjoitus ei välttämättä edusta Muistiliitto ry:n virallista kantaa.