Sosiaalitäti ja insinöörimies – mitä siitäkin tulee?

3.4.2017

Olen työssä se vanha kettu, joka osaa alan metkut. Tai sitten olen se vanha koira, joka ei opi uusia temppuja. 20 vuotta samalla työnantajalla ja vajaan 50 vuoden elämänkokemus antavat pohjaa arkeen ja työhön. Toisaalta laakereilla ei voi makoilla, kehittyminen on järjestötyössä itsestäänselvyys. Ja minähän olen nuorekas kehittäjä! Tai niin luulin.

Saimme viime keväänä Varsinais-Suomen Muistiyhdistykseen rahoituksen toiminnalle nimeltä Turvallisesti kotona ja projektia käynnistämään sain itselleni työparin. Keväisenä toukokuun aamuna työnsä aloitti… JOONAS LAHDENPERÄ. Ja sen jälkeen mikään ei ollut ennallaan. Miettikää nyt! Työparini onkin (17 oman alani naisen lisäksi) 30-VUOTIAS, MIES ja mikä pahinta: INSINÖÖRI!

Ensimmäinen haaste tuli miettiessämme projektin toimintaa. Joonas pelastusalan ihmisenä mietti, miten parantaa turvallisuutta ja minä mietin, miten lisätä turvallisuuden tunnetta. Kun muistisairaan arjen riskit alkoivat selvitä Joonakselle, oli ratkaisuna kieltää kotona asuminen. Minä paasasin itsemääräämisoikeudesta ja riskien hyväksymisestä. Tässä työssä pitää valita usein se vähiten huono vaihtoehto, eikä ongelmiin ole yhtä ratkaisua. Insinöörin maailmaan tämä ei mahtunut.

Myös työtapamme saivat tuuletusta. Minä tein merkintöjä kalenterin kulmaan tai liimalapuille ja Joonas teki Excel-taulukon ja merkinnän sähköiseen kalenteriin. Ärsyttävän tehokasta! No, nyt minäkin käytän Joonaksen menetelmiä, mutta kurillani sekoitan välillä taulukot. Myös toimistomme sai huutia työpariltani, joka inhoaa tavaraa ja koristeita. Muiden mielestä hänen askeettinen työhuoneensa kaipaisi vähintään taulua ja paria kukkaa.

Projekti on osoittautunut tärkeäksi ja yhteistyötä on päästy tekemään muistisairaiden, heidän omaistensa, pelastusalan ja kotihoidon kanssa. Loppuvuodesta Joonas sai oman pysyvän työparin, kun muistiohjaaja Emma aloitti projektissa. Joonaksesta huolimatta toimistomme paloturvallisuus ei ole kohentunut, mm. kerran kitkerä haju paljasti kahvinkeittimen kuumentaneen kahvin sijaan muovisen suodatinosan. Mutta kaikkea ei voi saada.

Eri näkökulmat ovat kehittäneet toimintaamme ja minä olen oppinut muun muassa paloturvallisuudesta ja pahuksen Excelistä. Eikä me nyt taideta niin erilaisia olla. Paimiolaisena ja piikkiöläisenä puhumme samaa kieltä ja huumorimme on yhtä huonoa. Joonaksen sanoin; hänen juttunsa voivat järkyttää naisia… paitsi Minnaa. Hän myös muistuttelee, että toiselle vinoilu (ei käyttänyt tätä sanaa) on välittämistä ja rankka vinoilu rakastamista.  Ja meillähän välittämistä ja rakkautta riittää!

Rosendahl_Lahdenperä.jpg

Kirjoittaja:

aluejohtaja Minna Rosendahl
Varsinais-Suomen Muistiyhdistys ryVarsinais-Suomen ja Satakunnan Muistiluotsi

Minna_Rosendahl.jpg

Tämä teksti on vierasblogi, jonka sisältö vastaa kirjoittajan omaa näkemystä käsiteltävästä aiheesta. Kirjoitus ei välttämättä edusta Muistiliitto ry:n virallista kantaa.