Palvelut ja etuudet muistiasiakkaan tukena?
23.8.2016
Hyvinvointiyhteiskuntaamme on rakennettu tukijärjestelmä niille, joiden kyky huolehtia itsestään on heikentynyt. Apua tarvitseva henkilö saa siis tukea tarvittaessa… vai saako? Palvelu- ja etuusviidakkomme on niin monimutkainen, että kärryillä pysyminen on vaikeaa ammattilaisillekin. Muistisairailla ihmisillä ei monesti ole kykyä puolustaa omia oikeuksiaan palveluihin. Otetaanpa esimerkiksi Martti Muistisairas.
Martti huolestui muististaan ja jutteli asiasta lääkärissä. Lääkäri tarttui asiaan ja teki lähetteen laboratoriotutkimuksiin ja muistitestaukseen hoitajalle. Asian hoito viivästyi, sillä Martti unohti kertaalleen mennä testaukseen. Tutkimusten jälkeen lääkäri totesi muistiepäilyn aiheelliseksi ja teki lähetteen erikoissairaanhoitoon toiselle paikkakunnalle. Aivokuvantamiseen oli jonoa, aikaa kului ja Martin muistioireet pahenivat. Poliklinikka-aika piti kerran siirtää, kun Martti ei löytänyt ajoissa paikalle. Lopulta Martilla todettiin Alzheimerin tauti. Erikoislääkäri aloitti lääkityksen ja Martin hoito siirrettiin takaisin omaan terveyskeskukseen.
Kotona Martti tutkaili reseptiään ja pohti mistähän lääkekorvauksista, lääkkeiden omavastuukatosta ja hoitotuista lääkäri mahtoikaan puhua. Martti päätti kysyä asiasta apteekissa, mutta asia unohtui. Onneksi apteekissa huomasivat suositella dosettia, näin lääkkeiden otto sujui jonkin aikaa. Martti kävi kontrollissa omalla lääkärillään, jossa kertoi voivansa hyvin ja lääkitystä jatkettiin. Todellisuudessa Martin arki oli jo sairauden vuoksi muuttunut, kodinhoito ja itsestä huolehtiminen oli sattumanvaraista.
Jonkin ajan kuluttua toisella puolella Suomea asuva poika tulee käymään Martin luona ja ihmettelee isän arkea. Miksi koti on siivoton, jääkaapissa on vanhoja ruokia ja huoliteltu ja mukava isä on muuttunut suttuiseksi ja äreäksi? Jotain poika oli epäillyt jo puhelimessa, mutta todellisuus on pahempi. Poika alkaa tutkia asiaa ja huomaa, että isällä on Alzheimerin taudin lääkitys, jota hän ei käytä. Martti kertoo olevansa terve eikä tarvitse lääkäriä, apua tai lääkkeitä. Poika on huolissaan isän autolla ajosta ja rahankäytöstä. Asumisolosuhteethan ovat toki hankalat, sauna on kellarissa ja isän on vaikea kulkea rappuja. Poika yrittää selvittää isänsä asioita, mutta pankki ja lääkäri eivät voi antaa hänelle tietoja. Poika on neuvoton.
Aikaa kuluu, Martin sairaus pahenee ja kotitilanne alkaa olla katastrofaalinen. Lopulta Martti saa keuhkokuumeen ja joutuu sairaalaan. Sairaalan sosiaalityöntekijä ihmettelee, miksei Martilla ole ollut mitään palveluja. Hän kun olisi saanut kotihoitoa, päivätoimintaa ja lyhytaikaishoitojaksoja. Myös rahatilanne on tiukka, vaikka Martti olisi ollut oikeutettu mm. eläkettä saavan hoitotukeen. Kunnalla oli tarjota palveluseteleitä, joiden avulla hän olisi voinut hankkia palveluita. Martti olisi voinut saada myös kunnan avustuksella suihkun asuinkerrokseensa.
Sairaalassa todetaan, että Martin kotona selviytyminen on epävarmaa ja käytännön asiat tulee hoitaa kuntoon. Pojalta kysytään, onko hän isänsä edunvalvoja? No onko isä tehnyt aiemmin edunvalvontavaltuutuksen tulevan varalta? Eikö pojalla ole tilinkäyttöoikeutta isän pankkitileihin tai edes valtakirjaa joidenkin asioiden hoitoon? Nämä asiat olisi voitu hoitaa kuntoon aikoja sitten, nyt ainoa mahdollisuus on laittaa kiireesti virallinen edunvalvontaprosessi vireille. Asia pitkittyy ja menee käräjäoikeuteen saakka, sillä isä ei enää ymmärrä avuntarvettaan ja vastustaa asiaa.
Martin kunto on huono ja hoitopaikan haku alkaa. Poika yrittää kysellä hoitopaikkojen maksuista, mutta kukaan ei osaa sanoa. Maksut kun riippuvat tulojen lisäksi siitä, onko kyseessä laitoshoito vai tehostettu palveluasuminen. Eroa on myös siinä, onko kyseessä kunnan oma yksikkö vai mahdollisesti ostopalvelu tai maksusitoumus yksityiseen hoitokotiin. Lopulta Martti saa hoitopaikan omasta kotikunnastaan. Tulohaastattelussa pojalta kysytään, onko Martilla mahdollisesti hoitotahto, jota tulisi noudattaa. Poika ei tiedä, kun ei ole sellaisesta kuullutkaan.
Martti Muistisairaan kohdalla käy lopulta hyvin ja arki alkaa pikkuhiljaa hoitoyksikössä sujua. Poika miettii, miten hyvin muistiasiakkaiden koko hoitopolku onkaan järjestetty …ainakin teoriassa.
Kirjoittaja:
aluejohtaja Minna Rosendahl
Varsinais-Suomen Muistiyhdistys ry, Varsinais-Suomen ja Satakunnan Muistiluotsi
Tämä teksti on vierasblogi, jonka sisältö vastaa kirjoittajan omaa näkemystä käsiteltävästä aiheesta. Kirjoitus ei välttämättä edusta Muistiliitto ry:n virallista kantaa.
