Onnistumisen hymyt eivät haalistu

8.11.2018

Seinäjokelaiselle sairaanhoitajalle ja runoilijalle Heli Katajalle muistisairaudet tulivat tutuiksi hoitotyössä. Hän kirjoitti runoja työskennellessään sairaanhoitajana muistisairaiden kanssa.

Opiskellessani sairaanhoitajaksi halusin jo ensimmäisen vuoden opintojen jälkeen saada tulevan oman alani töitä. Isosiskoni vinkistä otin yhteyttä erääseen osastonhoitajaan ja huomasin pian olevani töissä yksikössä, jossa hoidettiin keskivaikeasti ja vaikeasti muistamattomia potilaita.

Alkoi oppimisen kesä, sillä olin vielä noviisi ja minulla oli paljon opittavaa elämästä ja hoitotyöstä.

Epävarmuuden hiki valui selkääni pitkin
kun ekaa kertaa ajoin juron miespotilaan parran
käärin rullia märkiin hopeahiuksiin
vaihdoin vaippaa ja huomasin, että nyt sataa kengille
syötin ruokaa sellaiselle, joka piti suunsa kiinni kuin teiniajan päiväkirjan
väistin minua kohti raapivia kynsiä ja heiluvia nyrkkejä

Sain voimaa siitä, että
työyhteisö kannusti ja opetti minua
sorminäppäryys ja tilannetaju kehittyivät jokaisen vaihdetun vaipan myötä
opin syöttötekniikan ja itsemääräämisoikeuden vuoropuhelua
kehityin lukemaan eleitä ja ilmeitä
ja astumaan askeleen taaksepäin tarvittaessa

Se oli kova mutta antoisa kesä
monipuoliset alkupalat hoitotyön pöydästä
monta ihmistä ja omaa tarinaa
ja vaikka nykyään olisi miten kiire
pitäisi useammin pysähtyä miettimään
ollaanhan yhä perusasioiden äärellä.

Ison tunnepaletin äärellä

Muistisairaiden hoitotyössä olin moninaisen tunnepaletin äärellä: muistamaton saattoi kokea hätäännystä ja uusi hoitopaikka tuntua hänestä pelottavalta, läheiset olivat väsyneitä ja mielen päällä oli monta kysymystä. Hoitohenkilökunnan läsnäolemisen ja kuuntelemisen taidot korostuivat erityisesti niissä hetkissä, kun levoton rouva halusi illan tullen lähteä takaisin lapsuudenaikaiseen kotiinsa, jota ei ollut ollut olemassa enää vuosikymmeniin.

Haasteita toi myös sairaudessaan pitkälle edenneiden kanssa toteutettava vuorovaikutus, kun sanallinen keskustelu ei enää jäsentynyt järkevästi. Oli tuskastuttavaa kokea kuilu itsensä ja autettavan ihmisen välillä: halusin hänelle hyvää auttamalla hänet vessaan, mutta sanat ja ohjaus eivät enää auttaneet tuon ymmärryksen kuilun yli. Onneksi kokeneemmat kollegat auttoivat näissä tilanteissa ja sain heiltä paljon osaamista hoitotyön reppuuni.

Koet, että olemme tulleet kotiisi riehumaan
vaatekaappisi ovetkin on laitettu lukkoon
ikkunan takana irvistää väärä maisema
kiroat kuin lappalainen, kun heität hiusharjan kohti

Sinulla on suuri peppu
etkä ylety pyyhkimään sitä
vaippasi nojaa epämukavan täytenä polvitaipeisiin
mutta tänään et avustamme piittaa

Eläkkeelle jäit yli 20 vuotta sitten
mutta herra Alzheimerin myötä
olet taas täydessä iskussa
ja vuodessa 1953

Tulemme kohta uudestaan
uusina muukalaisina
tuolloin myrskyvaroitus on jo ohitse
ja auringonsäde hiipii lattian yli.

Ilo on kaikkien ulottuvilla

Ilo on usein pienistä asioista kiinni, sen muistan oivaltaneeni muistisairaiden hoitotyössä monta kertaa. Koen nykyisinkin tärkeäksi sen, että sekä minä että kaikki muutkin saisivat loistaa sellaisena kuin ovat. Kun kannustusta ja onnistumista jaetaan, tulee hyvä mieli, ja miten ihanaa onkaan, että ilon kaava on yksinkertaisuudessaan silloin jokaisen ulottuvilla! Hoitotyössä puhuttiin tuolloin niin sanotuista viriketuokioista, mikä saattoi pitää sisällään paikallislehden uutisten lukua potilaille, tuolijumppaa tai tietovisailua. Jokainen sai osallistua niin kuin parhaiten taisi.

Sananlaskuleikeissä nämä rouvat pärjäävät aina mainiosti:
parempi pyy pivossa
aikainen lintu
joka kuuseen kurkottaa.

Sama leikki toistetaan usein
ja saa vastata heti, kun tietää.
Onnistumisen hymyt:
eivät ne haalistu!

Runot jättävät muistijälkiä

Runot ovat auttaneet minua jättämään itselleni muistijälkiä menneisyyteen: miten olen tilanteet nähnyt ja kokenut ja mitä olen niistä ajatellut. Runojen kirjoittaminen on minulle vuoropuhelua itseni ja muun maailman kanssa.

Tämän viimeisen runon kirjoitin eräänä jouluna oltuani sijaisena tuossa samassa työpaikassa, jossa sain ensikosketukseni muistisairauksien hoitotyöhön. Joulu on juhla, johon liittyy vahvoja ja kauniita perinteitä – onneksi. Joulussa on paljon muisteltavaa, vaikka muisti muutoin arjessa paljon ontuisikin. Joulun tuoksut ja traditiot ovat jotain tuttua ja turvallista, johon on mukavaa nojata.

Riisipuuroon ei tohdittu laittaa mantelia
ettei menisi keneltäkään väärään kurkkuun
tai tulisi anafylaktista reaktiota

Tähtitortuissa oli puuterilunta
suuri muovikuusi päiväsalin nurkassa kimaltamassa
piparkakku-ukoilla vielä kaikki raajat tallella

Lahjojen jakoa oli mietitty monta päivää
ettei kukaan jäisi ilman
että jokainen saisi jotakin

Jouluaaton tunnelmaa radiosta käsin
osa hymisee joululauluissa mukana
joku osaa vielä kaikki sanat

On syömisen riemua
ilon kyyneleitä
ujouttakin, kun joulupukki astuu huoneeseen

Tästä näytelmästä pitävät kaikki:
ollaan hetken aikaa
kaikesta laitosmaisuudesta
ihanan kaukana.

Kirjoittaja:

Heli Kataja
Sairaanhoitaja, ylemmän amk-tutkinnon opiskelija (kliininen asiantuntijuus) ja runoilija
 

Helin runoilemista voit seurata Facebookissa (Heskan runoja – Pirtelöä ja pohjasakkaa) sekä Instagramissa (@heli.kataja).