Muistot – unohduksen ja läsnäolon välissä

Kuvituskuva: Nainen halaa vanhempaa naista ulkona.

21.6.2021

Kulttuuri eri muodoissaan tukee sekä muistisairaiden ihmisten että heidän läheistensä hyvinvointia. Tästä syystä muistityötä tehdään usein yhdessä eri kulttuurintuottajien kanssa. Kun aloittelimme vuosi sitten uutta yhteistyötä, meillä oli ajatus jostain iloisesta, uusia näkökulmia tuovasta ja improvisaatiota sisältävästä esityksestä, jonka Janne Raudaskoski näyttelijänä pitäisi muistisairaille ja heidän läheisilleen. Korona iski kapuloita myös näiden suunnitelmien rattaisiin, mutta saimmekin vahingossa tilalle sellaista, jota emme etukäteen osanneet arvata.

Vähitellen monen mutkan kautta olimmekin tilanteessa, jossa työstimme musiikkia ja tarinoita yhdistelevää esitystä Jannen muistisairaasta Matti-isästä ja Eira-äidistä. Musiikkiin saimme tueksi Toppilan Laulustudion johtajan Hannu Sirénin ja musiikiksi valikoitui Kaj Chydeniuksen suomalaisten runoilijoiden teksteihin säveltämät kappaleet. Muistiyhdistykseltä mukana tässä yhteistyössä olivat Kaarna-hankkeen Maaret ja Minna sekä monitoimimies Juho. Joskus sattuu niin, että ihan uudet tuttavat tuntuvat vanhoilta ystäviltä. Tässä operaatiossa meidän kesken tuntui juuri siltä!

Muistot -läsnäolon ja unohduksen välissä -videoesitys pohjaa Jannen tekemiin haastatteluihin. Välillä, tunteiden noustessa pintaan, kävi epäilys mielessä. Miksi pitikään alkaa kaivelemaan ikäviä asioita! Toisaalta Jannen vanhemmista paistoi halua kertoa ja tulla kuulluksi. Esityksestä muodostui Raudaskosken perheelle varsin henkilökohtainen, sillä tarinoiden lisäksi esitystä kuvitettiin vanhoilla perhekuvilla. Vaikka tarina kertoo yhdestä perheestä, on se hyvin samaistuttava. Moni omaishoitaja kertoi esityksen koskettaneen, sillä se oli kuin kuvaus omista ajatuksista ja tilanteesta.

”Koskettava, kaunis ja rohkea esitys Jannen omista vanhemmista ja perheen elämästä. On niin omakohtaista elämää meillä juuri nyt.”

”Niin lähelle tuli aihe, että itketti tämä elämä monessa kohtaa.”

”Avoimeen kertomiseen oli helppo samaistua. Tällainenkin voi olla vertaistukea sekä muistisairaalle että läheiselle. Tunsimme läheisyyttä, kun katsoimme esityksen yhdessä puolison kanssa.”

”Huh, huh, kiitos! Tuli ihan lähelle. Esitys on kulkenut koko päivän kanssani. Aion katsoa uudelleen.”

Jannen kannalta jännittävin hetki koitti, kun valmis esitys tuotiin Matin ja Eiran katsottavaksi heidän kotonaan Haapavedellä. ”Pakkasin matkalaukut valmiiksi ja käänsin auton keulan kohti Oulua, jotta pääsen nopeasti liukenemaan paikalta tarvittaessa”, Janne vitsaillen kuvaili. Pakosuunnitelma oli onneksi turha. ”Isä ja äiti istuutuivat tietokoneen näytön ääreen ja laitoin videon pyörimään. Mietin videon pitkää kestoa ja epäilin, jaksavatko he katsoa yli tunnin mittaista tarinointia. Kävin välillä huoneen ovella ja olin helpottunut. Matti ja Eira istuivat hiljaa koko tunnin. No, kerran kuulin, kun isä totesi naurahtaen: Ei se aivan noin mennyt. Ja pieniä muitakin hymähdyksiä silloin tällöin. Keitin odotellessa kahvit. Kun video loppui, isä tuli huoneesta ensin ja totesi, että olipa mukava haastattelu. Jälkeenpäin mietin, miltähän isästä oikein tuntui, mutta kohteliaan hyväksynnän häneltä sain. Äiti puolestaan tuli hetken päästä keittiöön, halasi ja itkien sanoi: Kiitos, se oli rakkaudella tehty. Niinkuin se olikin. Joimme kahvit ja liikuttuneen hyvillä mielin lähdin ajamaan kotiin. 

Muistot -läsnäolon ja unohduksen välissä -esitys löytyy katsottavaksi YouTubesta OsmyTV-kanavalta heinäkuun loppuun asti.

Koska yhteistyö oli niin sujuvaa ja hupaisaa, teimme Jannen, Juhon ja Maaretin kesken vielä Laula kanssain tunteella -musiikkituokion, joka sekin löytyy OsmyTVstä. Videoon on kirjoitettu laulujen sanat, joten mukana on helppo laulaa.

Koko työryhmän puolesta mukavia hetkiä videon parissa toivotellen
Janne Raudaskoski ja Maaret Meriläinen