Monikulttuurinen muisti

27.10.2017

On tarinoita, matkoja, mutkia ja kohtaloita. Silti kaikesta huolimatta olemme samanlaisia. Esimerkiksi muistin ongelmat ja yksinäisyys voivat koskettaa yli kulttuurirajojen.

”Olen 55-vuotias nainen, maahanmuuttaja. Menneisyyteni on tuhoutunut. Vaikka vaikeista ajoista on jo aikaa, muistan ne hetket kun eilisen päivän.

Olen asunut Suomessa kaksi vuotta, ja yritän sopeutua elämään kaikin tavoin. Minulla ei ole suomalaisia ystäviä, ei yhtään. Enkä edes tiedä, mistä ystäviä voisi löytää. Asumme kerrostalossa, muttei kukaan juttele minulle. Minun on vaikea oppia kieltä – ei vain mitään jää mieleen. Jokainen opittu sana unohtuu, koska en puhu.

Olen Suomessa saanut apua, käynyt kielikurssin ja ollut harjoittelussa. Mutta kohta harjoittelukin loppuu ja en tiedä, mitä työvoimatoimisto seuraavaksi minulle suunnittelee. En oikein ymmärrä heitä, sillä minulla ei ole tulkkia mukana. Ainoastaan psykologikäynneillä saan tulkkausapua.

Kotimaassa on onneksi sukulaisia, ja heidän kanssaan olen tekemisessä. Onneksi on kännykät, mutta sisarparvikin on jo iäkäs. Ikävä on kova.

Minun muistini ei toimi enää. Unohdan sanoja ja kirjoittaminen tuottaa vaikeuksia, myös omalla kielellä. Uskon, että se on syy siihen, etten opi enää uusia sanoja ja kaikki tuntuu haasteelliselta. En uskalla mennä yksin ulos, koska pelkään, etten löydä enää kotiin takaisin. Kaikesta huolimatta toivon tulevaisuudelta terveyttä, työtä, ja sitä että oppisin vielä kielen."

Näin kertoo eräs Salon Muistiyhdistyksen Monikulttuurinen muisti -projektissa mukana oleva nainen.

”Ole rohkea, suomalainen, ja juttele minulle. Älä ainoastaan hymyile kohteliaasti portakoissa. Sillä minullakin on voimavaroja, ja haluan avata sinulle oven oman maailmaani”, kannustaa toinen ryhmäläinen.

Ihminen tarvitsee ihmistä. Ei ole väliä, missä ja mistä olemme lähtöisin.

Lue lisää hankkeestamme edellisestä blogikirjoituksestani.

Kirjoittaja:

projektityöntekijä Anne-Ly Palosaari
Salon Muistiyhdistys ryMonikulttuurinen muisti -projekti
p. 044 978 3843

Anne-Ly Palosaari.png

Tämä teksti on vierasblogi, jonka sisältö vastaa kirjoittajan omaa näkemystä käsiteltävästä aiheesta. Kirjoitus ei välttämättä edusta Muistiliitto ry:n virallista kantaa.