Mitä tarkoittaa oikeus kotiin?

Mitä tarkoittaa oikeus kotiin?

22.9.2015

Muistiviikon tiedotteemme kirvoittaa keskustelua, ja hyvä niin! On aina upeaa jakaa ajatuksia ja kuulla juuri teistä – jäsenistämme, seuraajistamme, lukijoistamme.

Tiedotteessamme otimme kantaa muistisairaan ihmisen oikeuteen asua kotona, turvallisesti ja tarvittaessa tuettuna, on koti sitten omassa talossa, asunnossa tai yhteisökodissa.

Minun kotini

Olen asunut elämäni varrella 13 kodissa. Seinät ympärillä ovat vaihtuneet, mutta jokainen on ollut minulle yhtä lailla koti. Kodintunnun tekee se, että tunnen oloni turvalliseksi, saan olla varauksetta oma itseni ja minua ympäröivät minulle tärkeät ihmiset, asiat ja esineet.

Kodintuntuun ei siis sinänsä vaikuta katuosoite tai tietyt seinät. Tärkeämpää on, että olen ollut itse päättämässä kodistani ja saan joka päivä olla rakentamassa kodistani kotia juuri minulle.
Ja juuri tähän on jokaisella oikeus: turvalliseen, hyvältä ja omalta tuntuvaan kotiin.

Kodintuntu

Muistisairas ihminen kaipaa usein kotiin, ja puhuu yleensä tällöin muistojensa lapsuudenkodista: paikasta, joka on säilynyt mielessä rakkaana ja suojaisana. Loppujen lopuksi ei tällöinkään ole kyse seinistä, piirongista tai pihamaan lehmistä, vaan tunteesta: muistisairas ihminen kaipaa paikkaan, jossa on hyvä olla.

Kodin kaipuu tuppaa hellittämään, kun ihmiset ympärillä viestittävät lämpöä ja tuttuutta, ja tarjolla on riittävästi tekemistä, joka tukee omaa identiteettiä. Onhan se selvää, että koko elämänsä muista huolehtinut ei löydä paikkaa laitoksesta, jossa ei enää saa olla tärkeä kenellekään. Pienin teoin tätä voidaan kuitenkin muuttaa. Muistisairaan ihmisen tuntevassa yhteisökodissa sairastunut on omien mielihalujensa ja voimavarojensa mukaisesti tiukasti kiinni arjessa: mukana ruoanlaitossa, heräten aamuisin omaan tahtiin ja juoden kupillisen kahvia kuudesti päivässä, jos niin on aina tehnyt.

Ja toisaalta – saahan sitä ikävöidä. Moni ulkomailla asuva sanoo potevansa jatkuvaa koti-ikävää, eikä silti muuttaisi takaisin kotikonnuilleen, sillä koti on rakentunut myös kaukomaille. Koti voi olla monessa paikassa, ja kodintuntua voidaan myös aktiivisesti tukea.

Jokaisella on oikeus kodintuntuun – siis paikkaan, joka tuntuu omalta – ja hyvään, laadukkaaseen, omannäköiseen elämään. Siitä emme tingi. Seinistä emme sen sijaan pidä kiinni, koti kun voi löytyä monesta paikasta.

Kirjoittaja:

Heidi Härmä
Muistiliiton ent. viestintäkoordinaattori
heidi.harma@gmail.com

Heidi.jpg