Ihmisyyden puolesta, ei sairautta vastaan

26.3.2018

Sanat eivät ole vain sanoja. Ne muokkaavat mielipiteitämme ja näkemyksiämme niin aamukahvikeskusteluissa kuin mediassakin. Termit vaikuttavat siihen, miten kohtaamme muistisairaan ihmisen.

”Naapurini kärsii muistisairaudesta”. Hänen elämänsä täytyy siis olla melko hirveää. Ei häntä enää kannata taloyhtiön talkoisiin pyytää.

Sen sijaan ”ystäväni sairastaa diabetesta”. Hän rakastaa brunsseja, on todella hyvä piirtäjä ja viihtyy ruotsinlaivalla. Tällaisia asioita ei välttämättä kerrota naapuristani – hänestä kun luetellaan oirelitania. Tämä on surullisen tyypillistä, kun puhutaan muistisairauksista.

Otetaanpa toinen esimerkki.

Käymme jatkuvaa taistelua, jopa sotaa muistisairauksia vastaan. Suomessa on 193 000 muistisairaudesta kärsivää ihmistä. Sairaus on pihistänyt heidän mahdollisuutensa hyvään ja normaaliin elämään ja runnellut toimintakyvyn. Osa potilaista karkailee ja kärsii muistakin käytösoireista. Heidät tulisi olla mahdollisuus sijoittaa laitokseen, jotta taakka ei kaatuisi yksin omaisille. Parasta olisi löytää hoidettavalle saman tien sopiva loppusijoituspaikka, jotta hän ei joudu muuttamaan kovin usein. Nämä tuhoavat ja tulevaisuuden ryöstävät sairaudet ovat yhteiskuntamme kalleimpia, ja tämä tikittävä aikapommi uhkaa räjähtää lähivuosina käsiimme.

Hetkinen. Laskin äskeisen kappaleen negatiiviset ja leimaavat käsitteet, mutta kyllästyin kymmenennen kohdalla.

Toki kärjistän. Ja saahan sitä kärsiä. Saa tuntea, että elämä on kohdellut epäreilusti. Sairautta saa surra ja saa olla vihainenkin.

Mutta me muut emme saa kärsimystä muistisairaille syöttää tai häntä sairauden taakse typistää.

Olemmehan ihmisiä ihmiselle.

Kirjoittaja:

Heidi Härmä
Muistiliiton ent. viestintäkoordinaattori
heidi.harma@gmail.com

Heidi.jpg