Eutanasia – yhteiskunnallinen vai lääketieteellinen kysymys?

4.6.2018

Kuolevan potilaan hoitoon liittyy lukuisia yleisessä keskustelussa vaihtelevasti käytettyjä käsitteitä: saattohoito, palliatiivinen hoito, itsemurhan edistäminen, palliatiivinen sedaatio, luonnollisen kuoleman salliminen, elvytyskielto, hoitotahto, eutanasia...

Arvokeskustelu on hyvästä, sillä se ajaa ihmisiä selkeyttämään omaa näkemystään. Näistä keskustelun tulisi kuitenkin ensisijaisesti olla asiantuntijakeskustelua. Erilaisten kantojen käsittely poliittisessa tai kansalaiskeskustelussa edellyttää juuri edellä mainittujen käsitteiden selkeytymistä.

Vanhusten terveydenhoidon yhteydessä näkökulmat herkästi kärjistyvät eutanasian puolesta tai vastaan tai jäävät pyöreiksi kannanotoiksi. Kun kysymys tunneperäistyy, hukkuvat asia-argumentit.

Keskustelun tulisi painottua ikääntyvän ihmisen toimintakykyyn ja elämän tahtoon, läheisten ahdistukseen sekä oireenmukaiseen ja hyvään hoitoon, jotta kuoleman ja hoivan prosessi tuli reaaliseksi. Uutta tutkimustietoa tulisi suodattaa mediaan ja saada kuolema arkipäiväiseksi keskustelunaiheeksi.

Hyvä kuolema

Jokainen kai haluaa kuolla rauhallisesti ja kauniisti. Parhaiksi kuolemiksi koetaan unessa lähtö tai äkillinen kuolema. Suurin osa ehkä vierastaa kuoleman tehohoitoa, dramatiikkaa, ääniä, koneiden surinaa, kiirettä ja touhua ympärillään.

Aina sitä ei ehkä tajuakaan, mutta lääketieteen viime hetkiinkin tuotetut tehotoimet toki aina tähtäävät elossa pitämiseen. Onneksi kaikkien tehotoimenpiteiden merkitystä on alettu pohtia, ja kuolevalta ja omaisilta tiedustellaan heidän näkökantaansa. Jos kuoleva on tehnyt hoitotahdon ja henkilökunta ja omaiset sen tietävät, ovat ratkaisut selviä.

Olen kuitenkin myös kuullut tilanteen, jossa paareilla juuri sairaalan ovesta tuodun miehen vaimolta kysyttiin ”Elvytetäänkö”. Vaimo kauhistui – hän kun toi miehensä saamaan apua. Kuoleman kohtaaminen edellyttää tahdikkuutta ja kykyä tulkita vanhuksen ja omaisen tunteita.

Vanhenevaa ihmistä rauhoittaa tieto siitä, että kuoleman hetki on hyvä. Monissa yhteisökodeissa pidetään muistohetkiä, johon asukkaat osallistuvat. Samalla heille välittyy tieto siitä, että näin heitäkin kuoleman jälkeen arvostetaan ja kunnioitetaan.

Kirjoittaja:

Pirkko Lahti
Muistiliiton liittovaltuuston ent. puheenjohtaja
pirlahti@gmail.com


Tämä teksti on vierasblogi, jonka sisältö vastaa kirjoittajan omaa näkemystä käsiteltävästä aiheesta. Kirjoitus ei välttämättä edusta Muistiliitto ry:n virallista kantaa.