Aivoille hoivaa Beatlesista ja käsilaukuista

Aivoille hoivaa Beatlesista ja käsilaukuista

13.4.2017

Muistiliitto rakensi maaliskuussa työhyvinvoinnin kehittämiseen keskittyvään Work goes happy -tapahtumaan Aivohoitolan. Aivohoitolassa heräteltiin kävijöitä pohtimaan aivoja rasittavia tekijöitä  omassa työssä. Lisäksi pohdittiin, kuinka rasitustekijöitä voitaisiin poistaa tai ainakin vähentää.

Kävijöillä oli myös mahdollisuus istahtaa hetkeksi sohvalle rentouttavan musiikin syleilyyn hoitamaan aivoterveyttään kutomalla sukkaa, testaamalla hierontapalloja tai ratkomalla Rubikin kuutiota – tai olla tekemättä mitään.

Aivohoitolassa Muistiliiton asiantuntijat tarjosivat tietoa aivoterveydestä ja aivojen huoltamisesta näistä kiinnostuneille. Miten aivosi jaksavat työssä? -palautelomakkeen täyttäneet saivat mukaansa korvatulpat suojaamaan aivoja ja muistia työn melulta ja turhilta keskeytyksiltä.

Kyselyyn saatiin vastauksia kiitettävät 85 kappaletta. Kaikista vastauksista aivoja rasittavimmiksi koettiin epäsäännölliset työajat, tarve oppia jatkuvasti uutta sekä työn, kuten työtehtävien ja työvälineiden, muutokset. Ilahduttavaa on, että "erityisen rasittavana" ei koettu työssä yhtäkään asiaa.

Avoimissa vastauksissa eniten aivoja rasittaviksi koettavien asioiden kärkeen nousivat keskeytykset, kiire ja multitasking sekä eri syistä johtuvat jatkuvat muutokset työssä.

Kaiken kaikkiaan Aivohoitolassa käyneiden tapahtumavieraiden kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta jäi positiivinen kuva siitä, että ihmiset ovat tietoisia aivoja kuormittavien tekijöiden vaikutuksista työhyvinvointiin sekä heijastumana vapaa-ajallekin. He ovat myös motivoituneita muuttamaan tilannetta parempaan suuntaan.

Mielenkiintoisia keskusteluita käytiin aivojen hoitamisen lisäksi muun muassa Beatlesin vaikutuksesta populaarimusiikin historiaan sekä Tallinnan parhaista käsilaukkukaupoista. 

Aivohoitoloita järjestettiin Aivoviikolla (vk 11) ympäri Suomen. Lue lisää täältä.

Aivohoitola.JPG

Kirjoittaja:

Sari Koivistoinen
harjoittelija
Muistiliitto ry