Etenevään muistisairauteen sairastuu joka päivä 36 suomalaista. Sairastuneet haluavat elää mahdollisimman virikkeellistä ja rikasta elämää sairaudesta huolimatta. Muistiliitto ry jäsenyhdistyksineen työskentelee sairastuneiden hyväksi, tekee ennaltaehkäisevää työtä ja edistää aivoterveyttä. Suomen Parkinson-liitto ry puolestaan tekee työtä Parkinsonin ja Huntingtonin tauteihin, dystoniaan ja muiden liikehäiriösairauksiin sairastuneiden hyvinvoinnin edistämiseksi.

Osallistu tästä
Muistiliitto saa toimintaansa avustukset Raha-automaattiyhdistykseltä. Avustukset jakautuvat yleisavustukseen, kohdennettuihin toiminta-avustuksiin sekä eri kehittämishankkeisiin saataviin avustuksiin. Keskusliiton saama yleisavustus on n. 16 % koko vuosibudjetista ja projektirahoituksen ja kohdennettujen toiminta-avustusten osuus on n. 29 %.
Keskusliiton oma varainhankinta muodostuu jäsenmaksuista, varainhankinnan tuotemyynnistä sekä lahjoituksista ja sponsorituotoista. Jäsenmaksut ovat vuositasolla n. 1,5 % vuosibudjetista.
Muistiliiton varainhankinta toteutetaan keräysluvalla 2020/2011/2696.
Muistathan minut
Muistiliiton ja Suomen Parkinson-liiton alueelliset yhdistykset haluavat edelleen järjestää laadukasta toimintaa sairastuneille ja arvokkaalle työlle tarvitaan tukea.
Arpajaisten tuotto käytetään yhdistysten toiminnan tukemiseen. Tuotto jaetaan puoliksi kummankin yhdistyksen kesken.
Arpajaisen perustiedot
Arpajaislupa: Poliisihallitus, Arpajaishallinto, lupa 2020/2011/2348, 17.8.2011. Luvan voimassaoloaika ja arpojen myyntiaika: 19.9.2011 - 18.3.2012 koko maassa Ahvenanmaata lukuun ottamatta.
Järjestäjä: Suomen Parkinson-liitto ry ja Muistiliitto ry. Arpajaisen toimeenpanijana toimii Tavara-arpa ry.


























