
Toiminta-ajatus
Muistiliitto toimii sääntöjensä mukaisesti muistihäiriöisten ja dementoituvien ihmisten
sekä heidän läheistensä kansanterveys-, potilas- ja edunvalvontajärjestönä. Liiton tarkoituksena on edistää tämän kohderyhmän elämänlaadun ja hyvinvoinnin yleisiä edellytyksiä.

Valtakunnallisen järjestötyön toimintaedellytykset on turvattu. Liiton toiminta on kansalaisjärjestötyötä, joka tarjoaa mielekkään osallisuuden ja vaikuttamisen mahdollisuuden muistisairaille ihmisille, omaisille sekä muille asiasta kiinnostuneille. Tämä on liiton olemassaolon perusta ja sen tärkeä toiminnan muoto.
Vapaaehtois- ja vertaistoiminnan kehittäminen ja vahvistaminen
Uusia vapaaehtoisuuteen perustuvia toimintamuotoja kehittämällä, osallisuutta tukemalla sekä monimuotoiseen toimintaan keskittymällä liitto vahvistaa asemaansa vapaaehtoistoimijoita kiinnostavana järjestönä. Vapaaehtoistoimintaan rekrytoitujen henkilöiden jaksamisesta ja osaamisesta pidetään hyvää huolta esimerkiksi koulutuksen avulla ja jäsenyhdistysten toimintaa monipuolisesti tukemalla. Liiton vapaaehtoistoiminnoissa hyödynnetään sitä tietoa ja taitoa, joka vapautuu työelämästä suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle.
Jäsenyhdistysten toiminnan tukeminen ja turvaaminen
Liitto tukee jäsenyhdistyksiänsä kehittämään toimintaansa muotoon, jossa aktiivinen vapaaehtoistyö ja hyvä ammattitaito ja osaaminen yhdistyvät. Yhdistysten erilaisuus ja erilaiset resurssit otetaan huomioon. Muistisairaiden ihmisten osallisuutta liiton ja sen jäsenyhdistysten toiminnassa korostetaan.
Resurssit ja talous
Liitto turvaa toiminnalleen riittävät resurssit tuomalla esiin toiminnan yhteiskunnallisen merkityksen. Liitossa pidetään aktiivisesti yhteyttä rahoittajatahoihin ja kehitetään ennakkoluulottomasti uusia valtakunnallisia varainhankinnan muotoja. Vapaaehtoistoimijat ovat merkittävä voimavara liitolle ja sen jäsenyhdistyksille. Liitto huolehtii henkilöstön riittävyydestä, osaamisesta, työturvallisuudesta ja -hyvinvoinnista.
Aktiivisen ja laaja-alaisen verkostoitumisen edistäminen
Liitto on valtakunnallinen asiantuntijajärjestö joka seuraa yhteiskunnallista kehitystä. Liitto tuo aktiivisesti esiin omia näkökantojaan ja on mukana vaikuttamassa alan merkittävissä verkostoissa niin paikallisella kuin kansainvälisellä tasolla. Liitto toimii aktiivisena verkostojen kokoajana ja kehittäjänä. Muistiluotsityö on laaja kokonaisuus, joka koskettaa monia toimijoita kunnissa, järjestöissä ja yrityksissä. Muistiluotsityö linkittyy eri toimintalohkoille, sosiaali- ja terveyspolitiikkaan, oikeusturvakysymyksiin sekä rakentamiseen.

Muistisairauteen sairastuneiden itsemääräämisoikeus toteutuu. Kuntoutusta on riittävästi saatavilla. Muistisairaiden ihmisten sekä heidän omaistensa palvelut toteutuvat yksilöllisesti ja tasavertaisesti.
Palvelu- ja hoitoketjut saumattomiksi
Kuntien rakenneuudistuksessa on huolehdittava siitä, että kuntalaisten tarpeet nousevat vahvasti uudistuksen lähtökohdaksi ja keskiöön. Hoidon ja palveluiden lähtökohtana tulee olla sairastuneen kuntoutumisen ja itsemääräämisoikeuden edistäminen. Liitto korostaa strategiakaudella erityisesti neuvonta- ja ohjauspalveluiden sekä monipuolisten kuntoutuspalveluiden kehittämistä sairauden eri vaiheissa.
Liitolla ja sen jäsenyhdistyksillä on vahva kokemus ja asiantuntemus palvelujen käyttäjälähtöisestä kehittämisestä. Kannanotoilla, suosituksilla, yhteistyö-hankkeilla ja koulutuksella liitto jäsenyhdistyksineen vaikuttaa siihen, että muistisairauksiin sairastuneiden ihmisten ja heidän omaishoitajiensa erityisasema tunnistetaan, palvelut ja hoito järjestetään ammattitaitoisesti ja asiakaslähtöisesti sekä alueellisesti tasa-arvoisesti.
Yksilöllisten tarpeiden huomioiminen
Sairastuneet ja heidän perheensä elävät muistisairauden kanssa hyvin erilaisissa elämäntilanteissa. Liitto kiinnittää strategiakaudella erityistä huomiota yksinasuvien muistisairaiden ihmisten tilanteeseen, työiässä sairastuneiden erityiskysymyksiin sekä päihteiden liikakäytöstä aiheutuvan dementian lisääntymiseen. Näiden erityisryhmien osalta pyritään verkostokokemusten kautta hyvien käytäntöjen jakamiseen ja erityistiedon lisäämiseen. Alueellisessa asiantuntija- ja tukikeskustoiminnassa kootaan yhteen useiden eri alojen ja järjestöjen asiantuntemus.
Omaehtoinen ennakointi
Muistiliitto työskentelee sen puolesta, että kansalaisilla on mahdollisimman hyvä tieto erilaisista omaehtoisen ennakoinnin keinoista. Niin kauan kun henkilö kykenee itse päättämään asioistaan, hänen omat päätöksensä on laitettava etusijalle. Itsemääräämisoikeutta tukevat henkilön itsensä tekemät suunnitelmat ja oman tahdon ilmaisut.

Muistiliitto jäsenyhdistyksineen on vahva toimija muistisairaiden ihmisten sekä heidän läheistensä terveyden edistäjänä, muistisairauksien ennaltaehkäisijänä sekä väestön aivoterveyden edistäjänä.
Muistisairaiden ihmisten ja heidän läheistensä terveyden edistäminen
Sairauden kaikissa vaiheissa tulee huolehtia sairastuneiden toimintakyvyn tukemisesta, hyvästä elämänlaadusta ja omaishoitajan terveyden edistämisestä. Liitto tukee kuntoutuksen näkökulman soveltamista hoito- ja palvelukäytäntöihin muistisairauden eri vaiheissa. Vertaistuen ja osallistumisen mahdollisuuksien tarjoamisessa liiton jäsenyhdistyksillä on erityisen merkittävä rooli.
Sairastumisriskissä olevien terveyden edistäminen
Etenevien muistisairauksien riskitekijöistä esimerkiksi korkea kolesteroli ja verenpaine, runsas ylipaino sekä vähäinen liikunta kasvattavat sairastumisen riskiä. Liiton toiminnassa uutena osa-alueena on keskimääräistä suuremmassa sairastumisriskissä olevien henkilöiden terveyden edistäminen ja sairastumisriskin pienentäminen yhteistyössä työterveyshuoltojen ja muiden alan järjestöjen kanssa.
Muistisairauksien ennaltaehkäisyssä kohderyhmänä koko väestö
Muistiliitto tukee toiminnallaan eri-ikäisten kansalaisten tietoisuuden lisääntymistä aivoterveyteen ja muistisairauksiin liittyvistä tekijöistä ja kannustaa ihmisiä aktiiviseen aivojen käyttämiseen sekä terveellisiin elintapoihin. Tätä työtä tehdään erilaisten väestötiedotuskampanjoiden kautta yhteistyössä jäsenyhdistystemme ja muiden alan toimijoiden kanssa.