Muistiliitto saa toimintaansa avustukset Raha-automaattiyhdistykseltä. Avustukset jakautuvat yleisavustukseen, kohdennettuihin toiminta-avustuksiin sekä eri kehittämishankkeisiin saataviin avustuksiin. Keskusliiton saama yleisavustus on n. 16 % koko vuosibudjetista ja projektirahoituksen ja kohdennettujen toiminta-avustusten osuus on n. 29 %.
Leenankodin rahoitus tulee ostopalveluna Helsingin kaupungilta, joka on lähes 45 % vuosibudjetista. Terveyden edistämisen määrärahoista Alzheimer-keskusliitto on saanut kolmena vuonna peräkkäin 30 000 euroa vuosittain.
Muisti-lehden ilmoitushankinta tuottaa vuositasolla n. 55.000 euroa ja koulutuksen bruttotuotot ovat n. 80 000 euroa.
Keskusliiton oma varainhankinta muodostuu jäsenmaksuista, varainhankinnan tuotemyynnistä sekä lahjoituksista ja sponsorituotoista. Jäsenmaksut ovat vuositasolla n. 1,5 % vuosibudjetista.
Muistiliiton varainhankinta toteutetaan keräysluvalla ESLH-2009-05296/Tu-52 (Päätös OKU687A)
Vuosien mittaan on auttavien käsien määrä lisääntynyt. Tukea työhömme ovat antaneet lukuisat yksityiset henkilöt, monet liikelaitokset ja lääkeyritykset. Kiitämme lämpimästi kaikkia tukijoitamme!
Sinä, jolla jo on kaikkea, jos haluat, että ystäväsi ohjaavat ostetun tavaran sijasta Sinulle aiotut syntymäpäiväonnittelurahat dementiatyöhön, pyydä heitä käyttämään tiliä, jonka numero on 174530-2727
Jos toivot, että ystävät ja omaiset isojen kukkalaitteiden sijasta muistavat poisnukkunutta läheistä lahjoituksella dementiatyöhön,
pyydä heitä käyttämään Muistiliiton tiliä, jonka numero on 174530–2727
Alla olevalla lomakkeella voit tehdä lahjoituksen verkossa.




























