• Suurin osa etenevistä muistisairauksista johtuu muista kuin perinnöllisistä tekijöistä. Riskitekijät liittyvät erilaisiin ympäristöön ja elämäntapoihin liittyviin tekijöihin, joista suuri osa on vielä tuntemattomia.
• Osassa sairauksista on perinnöllisillä, geneettisillä tekijöillä merkittävä osuus, joko riskiä lisäävinä tai jopa suoraan tautia aiheuttavana.

Puhtaasti perinnölliset muistisairaudet ovat hyvin harvinaisia. Ne alkavat kaikki nuorella iällä. Näitä sairauksia ei ole syytä pelätä, vaikka suvussa olisi useitakin muistisairautta sairastavia henkilöitä, jos heidän oireensa ovat alkaneet yli 65-vuotiaana. Sen sijaan, jos lähisuvussa tai peräkkäisissä sukupolvissa on useita samankaltaiseen muistisairauteen nuorena sairastuneita henkilöitä, voivat oireettomatkin henkilöt kääntyä tarvittaessa asiantuntijoiden puoleen. Näissä tilanteissa apua antavat yliopistosairaaloiden perinnöllisyysklinikat, Folkhälsan tai Väestöliitto.

Otsalohkorappeumasta johtuvista muistisairauksista merkittävä osa näyttää olevan suvuittain kulkevaa, ja joitakin mutaatioita onkin löydetty, mm. kromosomeissa 17 ja 3 sijaitsevissa geeneissä. Suurimmassa osassa ei geenivirhettä ole kuitenkaan vielä kyetty paikallistamaan.

Huntingtonin taudin, CADASILin ja Hakolan taudin osalta on olemassa geenitestit, joilla voidaan varmistaa tai pois sulkea kyseinen mutaatio ja siten taudin kantajuus. Näitä käytetään diagnostiikassa, mutta toisinaan myös oireettomien sukulaisten tutkimisessa. Tämä edellyttää aina huolellista perinnöllisyysneuvontaa ja sen huolellista pohtimista, mitä seurauksia testin tekemisellä on testattavalle itselleen tai hänen perheelleen. Myös sikiödiagnostiikka on mahdollista.

Alzheimerin taudin osalta eivät geenitestit ole tällä hetkellä kliinisessä käytössä. Syynä on sekä testauksen monimutkaisuus (pitäisi testata useita eri geenejä ja useita eri mutaatioita) että perinnöllisten muotojen harvinaisuus suhteessa Alzheimerin tautiin yleensä.

Varsinaisten mutaatioiden eli yhden geenin virheiden aiheuttamien muistisairauksien lisäksi tunnetaan geneettisiä riskitekijöitä, jotka lisäävät riskiä sairastua, mutta eivät aiheuta itse tautia. Alzheimerin taudin osalta tunnetuin tällainen riskitekijä on Apolipoproteiini E (ApoE). ApoE on elimistön normaali lipoproteiini, joka osallistuu mm. kolesterolin aineenvaihduntaan. ApoE esiintyy kolmessa eri muodossa (2,3, ja 4), ja koska kaikilla ihmisillä on kutakin geeniä kaksi kappaletta, niin eri henkilöiden ApoE -tyyppejä on kuusi erilaista (2/2, 2/3, 2/4, 3/3, 3/4, 4/4). Näistä muodoista ApoE 4 lisää riskiä sairastua Alzheimerin tautiin. Jos henkilöllä on yksi ApoE 4 -geeni, on hänen riskinsä sairastua Alzheimerin tautiin 3-4 -kertainen samanikäiseen väestöön verrattuna. Niiden, joilla on kaksi ApoE 4-geeniä, riski on 10-15 -kertainen.

Kaikki ApoE 4:n kantajat eivät kuitenkaan sairastu Alzheimerin tautiin, eikä kaikilla Alzheimerin tautiin sairastuneilla ole ApoE:n 4 -muotoa. Näin ollen kyse on lisääntyneestä riskistä, mutta ei taudin aiheuttajasta. ApoE -geeni selittää kuitenkin sen, että joissakin suvuissa esiintyy Alzheimerin tautia enemmän kuin muissa.

ApoE -geenitestausta ei nykyään käytetä kliinisessä potilastyössä. Sairastuneen osalta se ei lisää diagnoosin todennäköisyyttä, eikä se kerro oireettoman sukulaisen mahdollisesta riskistä riittävällä tarkkuudella, jotta siitä olisi mitään hyötyä taudin ennakoimisessa.

Alzheimerin taudin osalta tunnetaan geenivirheitä, jotka ilmetessään aiheuttavat aina sairauden. Tällaisia mutaatioita tunnetaan kolmessa eri geenissä: kromosomissa 21 olevassa Amyloidin prekursoriproteiinia (APP) koodaavassa geenissä, kromosomin 14 Preseniliini 1 (PS 1) -geenissä ja kromosomin 1 Preseniliini 2 (PS 2) -geenissä. Kunkin geenin osalta tunnetaan useita eri mutaatioita.

Näiden geenien tuottamat proteiinit liittyvät kaikki Alzheimerin taudin erääseen perushäiriöön, amyloidiproteiinin kertymiseen aivoihin. Mutaatiot aiheuttavat Alzheimerin taudin ehkäisemällä amyloidin normaalia pilkkoutumista joko siksi, että itse proteiini on viallista (APP mutaatiot), tai siksi, että sitä pilkkovat entsyymit ovat viallisia (PS 1 ja 2 -mutaatiot).

Kaikista näistä geenivirheistä seuraa se, että niiden kantaja sairastuu jossain ikävaiheessaan Alzheimerin tautiin. Sairastuminen tapahtuu yleensä hyvin nuorella iällä, jopa alle 50-v, ja joka tapauksessa alle 65-vuotiaana.

Geenimutaatioiden aiheuttama Alzheimerin tauti on vallitsevasti periytyvä. Tämä tarkoittaa sitä, että kun ihmisellä on kaikkia geenejä kaksin kappalein (toinen isältä, toinen äidiltä peritty), niin jo yhden virheellisen geenin olemassaolo aiheuttaa sairauden. Tästä seuraa myös se, että kullakin sairastuneen henkilön lapsella on 50 % riski saada sairastuneelta vanhemmalta viallinen geeni eli sairastua itse.

Nämä perinnölliset, yhden geenin mutaation aiheuttamat Alzheimerin taudin tapaukset ovat onneksi erittäin harvinaisia. On arvioitu, että näiden osuus kaikista Alzheimerin tautia sairastavista on alle 1/1000 eli alle 0.1 %. Suomessa tunnetaan näiden sairauksien osalta vain joitakin sukuja ja joitakin kymmeniä sairastuneita.